Vierastalleilua ja heppadiskoilua

Kaikenlaista mukavaa järjestetään Hämeenlinnan ympäristössä näin talvellakin, kuten viime viikonlopun harjoitusestekisat MP Riding Centerillä. Kisoissa starttasi kaverini kahdessa luokassa ja samalla oli vielä mahdollisuus nähdä muitakin hevoskamuja, joten suuntasin tietysti Renkoon lauantaina. Otin mukaan oman kamerani, jolla räpsin muutaman kuvankin muistoksi.

Viime syksynä kun omalla tallilla oli kisat, niin ratamestari sanoi että aina ensimmäisen esteen radalla tulee olla hevosystävällinen ja sellainen että siitä pääsee kaikki yli. Siis aivan perus-puomieste, matalampi kuin radan muut esteet jolle saa hyvän tien ja joka lisää hevosen itseluottamusta radan suorittamiseen. Ensimmäisessä 60 sentin luokassa oli ensimmäisenä esteenä kärrynpyörä-aitaeste, josta olin vähän hämmästynyt. En pitänyt itse sitä perusesteenä, tosin enhän mikään ratamestari olekaan. Ehkä siinä oli lähdetty ajatuksesta että vain oman tallin hevosia oli luokassa, joten niille ko. estetyyppi oli tuttu.

Samassa luokassa myös okserit oli täytetty, eli oksereiden sisällä oli erilaisia palikoita. Itse jotenkin pidän 60 sentin luokkaa aloittelijoiden luokkana, kokemattomien hevosten (ja/tai ratsastajien) luokkana, joten olisin odottanut enemmän perusesteitä tähän luokkaan. Vertasin koko ajan siihen, että jos itse olisin radalla, niin oltaisiinko saatu puhdas rata kun oli niin paljon erikoisesteitä. Varsinkin kun tavoitteena on lisätä hevosen (ja ratsastajan 🙂 itseluottamusta niin silloin pitää kyllä vetää perusratoja perusesteillä puhtaasti.

Toinen luokka oli 70-80 senttiä. Esteitä vaan nostettiin, mutta muuten estekoostumus pysyi samana. Tähän luokkaan olisin sitten taas lisännyt niitä erikoisempia esteitä, jotka olivat paikallaan jo pienemmässä luokassa (täytetyt okserit). Kun estekorkeus on 80 senttiä, pitää ratsukon olla jo hypännyt jonkin verran, eikä voi olla aloittelija/kokematon. Kuvassa luokkavoittajan tyylinäyte (kaveri tuli toiseksi).

Kolmas luokka oli 90 senttiä, neljäs luokka metrin. Niissä ei hypännyt ketään tuttujani, joten jätin niiden kuvaamisenkin kokonaan. Erikoisesteitä lisättiin, mm. portteja puomien alle, mutta muita muutoksia ei esteisiin tehty, paitsi tietenkin oksereita pidennettiin. Viides luokka oli 110 cm. Luokan voitti ponikokoinen, ihana Icarus, todella hienoilla pompuillaan (ensimmäisessä kuvassa Icarus, toisessa luokan kakkosen tyylinäyte).

Kuudes ja viimeinen luokka oli 120 senttiä ja siinä alkaa olla jo esteissä korkeutta! Kuvassa alla luokkavoittaja. Kovin oli mukava käydä seuraamassa kisoja ja buffetti oli aivan loistavan runsas!

Tapahtumia pitää myös olla valmis järjestämään itse ja niinpä meidän tallilla oli eilen torstaina ensimmäinen heppadisko! Olin tehnyt kaksi tuntia musiikkia sisältävän soittolistan valmiiksi ja roudasin soittimen kentän laidalle. Osallistujia oli parhaimpaan aikaan kuusi, mikä oli ihan sopiva määrä – kaikki mahtuivat tanssahtelemaan omia askeleitaan. Huomasin että musiikista toden teolla on apua rytmin/tahdikkuuden säilyttämisessä. Tätä kesälläkin lisää kun voi laukata ”kunnolla”. Nyt pohja oli niin kova kun on ensin ollut plussaa ja sitten vetänyt miinukselle, että laukkasin vain muutaman kerran kentän pitkän sivun. Enimmäkseen työskentelin ravissa mutta tein myös rytmiharjoituksia väistöissä, takaosan käännöksissä ja testasinpa jopa käyntiä paikallaan. Hyvin meni!

Ainoastaan yksi heppanen ei tykännyt musiikista, mutta ratsukko oli muutenkin vain käväisemässä diskossa ja poistui ohjatulle tunnille. Diskon ainut poniosallistuja ei sekään ollut kovin pitkään vaan lähti ratsastajien joukosta talutusmaastoon. Muuten osallistujat viihtyivät hyvin – osa jopa puolitoista tuntia! Heppadisko sai siis hyvä vastaanoton ja tällaisen voisikin järjestää ihan toisenkin kerran. Tapahtumasta ei nyt ole kuvia, koska oma puhelimeni oli soittolistailuun varattuna ja kukaan muu ei kuvia tainnut räpsiä (eikä pimeässä niin kovin hyviä kuvia olisi saanutkaan).

Muuten ollaankin treenattu perusjuttuja eli väistöjä, puomeja, kulmia… Ope sanoi muuten keskiviikon tunnin päätteeksi, että Cee on kovasti muuttunut ja nyt sitä voi alkaa jo ratsastaa. Sanoin itsekin että en edes muista koska se olisi pukittanut viimeksi (kop-kop-koputan puuta). Mutta tottahan se on, Cee on kovasti rauhoittunut ja löytänyt hyvän tahdin askellajeissa. Kipitystä ja etupainoisuuttaa tulee vielä silloin tällöin esille, varsinkin ravi-käynti-siirtymissä, mutta kyllä se pikkuhiljaa siitä!

Lukijat, laittakaahan kommentteja mistä toivoisitte kirjoituksia – arkipäivän harjoituksista vai Jostain Ihan Muusta 🙂