Venyttelyä kiropraktikon ohjeiden mukaan

30 Oct

Venyttely on kuulunut meidän jokaviikkoiseen lihashuoltoon ihan alusta asti. Venyttelyjen muodot on vaan muuttuneet ajoittain sen mukaan mitä olen saanut lisäinfoa eri ihmisiltä/kirjoista/tapahtumista. Ceellä on takakorkeutta ja on jalkoihinkin tullut erilaisia taisteluvammoja tarhatessa. Niinpä venyttely ja muu huolto on tärkeätä, vaikka sitä se on kyllä muutenkin.

“Esimerkiksi takakorkeus rasittaa hevosen ristiselän aluetta ja tekee takajalkojen rungon alle polkemisen vaikeaksi. Jalan vammasta taas jää hevoselle helposti pysyvä muistijälki vamman aiheuttamasta kivusta.” (1)

Veny4
Alkuun venyteltiin porkkanavenytyksiä, mutta namin kanssa venytykset meni vähän “kiihkoisiksi”, joten jätin ne pois. Cee osaa venyttää nykyisin sivuille ja etujalkojen väliin ilman namia, ihan vaan kun pyytää kädellä venyttämään. Pysyy rauhallisempanakin kun ei ole porkkanapalkintoa luvassa kädestä 🙂 Porkkanavenytykset taisin opetella netistä – Skyfighter-blogista löytyy kivat kuvalliset venyttelyliikkeet, myös porkkanavenytyksistä.

Hevoshieroja opasti myös muutaman venytyksen joskus pari vuotta sitten. Venytysliikkeet oli aika lailla samanlaiset kuin mitä yllä olevassa blogikirjoituksessa on selostettu. Lisäksi vielä hännän aktivointia ylös-alas ja takajalan loitontaminen ulospäin. Venytyksiä alkoi olla jo sen verran monta että joka kerta ei tullut tehtyä kaikkia, varsinkin kun samalla kerralla aina teen kevyen hieronnan.

Hevoset-messuilla kävin katsomassa venyttelydemon ja sen jälkeen aloin venytellä “selkääni säästäen” eli huomioiden erityisesti oman asentoni venyttäessä. Kun sitten näytin myöhemmin toiselle hevoshierojalle miten venyttelen takajalkoja, hän sanoi ettei se riitä. Demossa oli venytetty takajalkaa nostamalla se ylös vatsan alle. Tämä ei kuitenkaan venytä samalla tavalla kuin jalan vieminen eteen-alas (joka taas rasittaa oma selkää).  Kannattaa pyytää kaveria tekemään kummatkin venytykset ja katsoa sivusta miten hevosen kroppa käyttäytyy kummassakin venytyksessä.

Kengittäjä kun on käynyt, hän on näyttänyt muutamia venytysliikkeitä joita tekee omille ravureilleen. Selkein ero tuntuisi olevan liikkeiden suunnassa. Samoja jalkojennostoja tehdään kyllä mutta ei eteen-alas vaan aikalailla eteen-ylös 🙂 Etujalkaa esimerkiksi venytetään suorana eteen ja ylöspäin, samoin taaksepäin taivutettuna vieden ylös ja kohti vatsaa.

Kiropraktikko sitten opasti taas uuden venytyksen, johtuen Ceeltä löytyneistä jumeista kallonpohjassa, kaulassa ja selässä. Alla selitetty venytys kuvin.

1. Ota lavan alueelta alkuun kaksin käsin niin paljon ihoa käteesi kuin saat.
Huom. pelkkää ihoa! Kun jumit alkavat helpottaa ja alue on rennompi, voit käyttää vain yhtä kättä.

Veny1

2. Ala kääntää kättä/rystysiä kohti hevosen päätä.

Veny2

3. Hevosen tulisi laskea päänsä ja itse venyttää selkäänsä ja kaulaansa eteen-alaspäin.
Jos hevonen tarjoaa venytystä, kehu. Venytys olisi hyvä pitää noin 10 sekunnin ajan,
toistaa sen jälkeen toiselle puolelle. Venytyksen voi tehdä esimerkiksi kolme kertaa kummallekin puolelle.

Veny3

Sen jälkeen kun pystyt tekemään venytyksen yhdellä kädellä, voit alkaa aktivoida selkää ylöspäin toisella kädellä samanaikaisesti. Eli pyydät vatsasta/kyljestä “kutittelemalla” nostamaan selkää samalla kun teet kaulan/pään venytystä eteen-alaspäin. Näin saadaan venytys ulottumaan koko ylälinjaan.

Vaikka käsi näyttää kovalta niin hevoset tykkäävät tästä venytyksestä kovasti. Mutta varmasti kannattaa herkempiä hevosia totuttaa ensin kevyemmin ottein.

 

Venytellessä tärkeä muistaa:
 
– Koskaan ei voi venyttää pelkkää lihasta, mukana ovat aina hermosto ja nivelet mahdollisine ongelmineen. Jos hevonen tuntee kipua, nykii venytettävää jalkaa tai on hermostunut, kyseessä saattaa olla hermopinne, nivelkipu tai lihaskramppi.
– Venyttele kevyen verryttelyn jälkeen lihasten lämmettyä. Hevosta ei koskaan tulisi venytellä heti rankan treenin päätteeksi, vaan mieluummin kevyinä “palauttelupäivinä”.
– Venyttely ei saa sattua eikä tuntua hevosesta epämiellyttävältä. Venytä vain siihen asti, kun hevonen näyttää nauttivan venytyksestä.
– Venyttely vaatii opettelemista. Jokaisesta venytysliikkeestä voi edetä tehokkaampaan versioon hevosen oppimisen myötä. Aloita aina helposta ja kevyestä, hevonen tarvitsee aikaa löytääkseen tasapainon venyttelyasennoissa. (1)

 

Lähteet:
(1) Hevoset & Ratsastus -lehti

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: