Ristikkorataharkat

20 Feb

Meillä on kyllä aivan mahtava yksäriporukka tallilla! Tänäänkin sain seurakseni monta muuta ratsukkoa rataharkkoihin, joten ei tarvinnut yksinäni roudata puomeja ja tolppia kentälle ja pois 😉 Rataharkkojen kunniaksi laitoin videokamerankin kentän laidalle nauhoittamaan koko harjoituksen.

Cee este

Suunnittelin radan jo aikaisemmin ja olin aikeissa hypätä sitä noin 50 sentin korkeudella. Cee kuitenkin liukastui yhdessä vaiheessa rataa ja huomasin että lumi ei ollutkaan tarttunut niin hyvin pohjaan kiinni kuin kuvittelin. Lumipinta oli kulunut ratsukoiden kavioiden alla niin että jäätä tuli näkyviin. Niinpä mentiin rataharjoitus sitten ristikoina läpi pariin kertaan. Omassa ratsastuksessa huomasikin kivasti pohjan jännittämisen liukastumisen jälkeen…

Tässä suunnittelemani ratapiirros. Ruttuinen paperi kun oli taskussa radanrakennus ja ratsastuksenkin ajan 🙂

image

Ideana harjoituksessa olivat linjat. Suoria kahdella eri välillä ja kaarevat kahdella eri välillä. Pidempi väli oli 28 metriä ja lyhyempi 21 metriä. Samalla pääsin vähän harjoittelemaan Ceen kanssa laukanvaihtoja. Ei ne edelleenkään suju kaarevilla linjoilla mutta saadaan ne sentään suunnanvaihdoksissa tehtyä järkevässä ajassa.

Tyytyväinen olin taas siihen rytmiin – saatiin se pysymään aika hyvänä ratojen läpi. Toinen mihin täytyy olla tyytyväinen, on Ceen oman estesilmän kehittyminen. Pikkuhiljaa se alkaa itsekin ajatella hyppäämistä ja etsiä paikkoja niin ettei jalat kopise puomeihin. Hauskoja virheitä tulee edelleen sekä ratsastajalle että hevoselle, mutta näin pienillä ristikoilla on turvallista harjoitella. Niistä selviää aina.

Cee oli kovin-kovin-onnellinen kun pääsi vähän pomppimaan. Mielellään se olisi jatkanut hyppyjä edelleen, vaikka oltiin jo yli tunti taas puurrettu… ❤ Työmies Cee ❤

Tässä linkki Facessa olevaan videoon.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: