Hevoset-messut Tampereella, kouluratsastusklinikka

3 Apr

Hevoset-messut onnistuivat omalta osaltani todella hyvin. Tänä vuonna ei ollut ostoslistalla yhtään mitään, mutta sitäkin enemmän halusin nähdä pari ohjelmanumeroa, kavereita ja nautiskella messutunnelmasta.

Tämä (sunnuntai-) aamu alkoi messuosastoihin pikaisella tutustumisella, mutta kello 11 alkoi odotettu The Show, eli Marko Björsin kouluratsastusklinikka. Klinikka oli hy-vä! (Upd: 4.4. klo 9.00 – Klinikka löytyy ainakin toistaiseksi Ruutsalon lähetyksistä, kellonajasta 47 minuuttia eteenpäin. Klikkaa kolmen pisteen pallukasta auki Sunnuntai aamupäivä.)

Bjors_eka

Björs kertoi perusasioita myös niitä varten, jotka eivät ratsastusta tunne. Mitä tarkoittavat avut eli pienet merkit. Mitkä ovat askellajit ja mistä niiden puhtauden tunnistaa. Minkä tasoisia olivat ratsukoiden suorittamat tehtävät jne. Yleisö tuli erittäin hyvin huomioiduksi, sillä seassa kerrottiin myös syvemmän tason tietoa eikä jääty palvelemaan vain asiasta vähemmän tietäviä.

Ratsukot klinikalle oli valittu aika kivasti, sillä sen lisäksi että hevoset olivat eri-ikäisiä, olivat ne myös eritasoisia. Kun vielä ratsastajissa selkeästi näkyi ero kokemuksessa ja osaamisessa, löytyi varmasti yleisössä jokaiselle sopiva ratsukko seurattavaksi. Klinikalla esiintyvät ratsukot olivat:

Jasmin Sikström – Dom Perignon

Bjors_viides

Janni Martikainen – Cornando v/d Cadzandhoeve

Bjors_toka

Sinna Pohja – Goliaf

Bjors_kolmas

Itse pidin eniten Jasminin hevosesta ja tyylistä. 7-vuotiaaksi hevoseksi se pysyi todella rentona. Oma kouluvalmentajani aina painottaa sitä, että kaulan alapuolen lihasten tulee pysyä rentoina. Jasminin hevosella ne olivat aivan rentoina ja luottamus ratsastajaan oikein huokui katsomoon asti. Rentous näkyi ihanasti myös askellajeissa ja hevosen selkä näytti niin “pehmeältä” että siellä oli varmasti todella hyvä istua. Tässä kuvassa harjoitellaan piaffin alkeita.

Bjors_kuudes

Klinikassa ratsukot tekivät avotaivutuksia, sulkutaivutuksia, käyntipiruetteja, laukkapiruetin alkeita, piaffin alkeita, lisättyä ravia, pohkeenväistöä, eteen-alas-ratsastusta, kaikkia askellajeja ja varmasti vielä muutakin, minkä tällainen aikuisratsastaja on ehtinyt jo unohtaa 🙂

Bjors_neljas

Parhaiten mieleen jäivät puolipidätteen ratsastaminen keskivartalosta, kaikkien ratsastajien moitteeton pohkeenkäyttö ja se, että asioita harjoitellaan pari hyvää toistoa ja sen jälkeen kävellään ja hengähdetään vähän. Ei siis treenata varttia piaffia ja viedä hevosta maitohapoille vaan tehdään harjoitus muutaman kerran ja sen jälkeen sen liikkeen treeni oli siinä. Tässä olisi varmasti opeteltavaa meille kaikille, vaikka harjoiteltava liike ei olisikaan vaativan tason liike.

Bjors_seiska

Klinikka oli ehdottomasti päivän parasta antia itselleni ja istuinpaikkojen täyttöasteesta päätellen myös monelle muulle. Nyt taas jaksaa treenata, treenata! 🙂

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: