Kilpavarustelu ja varustelukilpailu

29 Jun

Silloin joskus kun minä ratsastusharratusta aloittelin eli 80-luvulla, oli hevostarvikeliikkeissä vain “merkkituotteita” sillä esimerkiksi Horze (silloinen Finn-Valjas) avasi ensimmäisen liikkeensä vasta 1988 ja Hööks “tuli” Suomeen vasta 1999, kun yritys julkaisi kotisivunsa internetissä Suomeksi. Niinpä meidän hevosten ja ratsastajien varusteet hankittiin pääasiassa Valjas-Kolmiosta Hämeenlinnasta, joku varmasti matkasi ihan Tampereelle asti ostohousut jalassa. Vaikka osa varusteista oli vähän halvempia, olivat ne silti aina kalliita normi-työläisperheen hankittaviksi. Mitään merkkejä en kyllä enää siltä ajalta muista. No ehkä Ma-nu ratsarit kuitenkin. Ja saappaiden piti olla kuminahkaiset, pelkkiä kumisia ei kyllä kukaan halunnut.

Itselleni ei juurikaan ollut väliä niillä varusteilla, kisoihinkin menin vanhassa neulepaidassa 🙂 Perheen ekan hevosen koeratsastuskin (siskon hevonen) suoritettiin farkuissa ja toppatakissa… Sisko kyllä koeratsasti Silaksen “aikuisten oikeasti”, taisi olla ihan ratsipöksytkin jalassa.

Silas[Koeratsastus Kangasalla. Sitä ollaan niin polleata että!]

Silas kisat[Kisoissa Sammon tallilla Hämeenlinnassa. Minä vasemmalla Silaksen selässä. Kumiohjat oli kuuminta hottia.]

Kun aloitin ratsihommat uudelleen viitisen vuotta sitten, oli siitä tullut aikamoista varusteurheilua. Ratsastajille on tullut tarjolle kaikenlaista bling-blingiä ja perusratsarit voivat maksaa pari sataa euroa. Itselleni kelpaa hyvinkin Eurohunter, Horze tai muu vastaava halpismerkki. Koska en halua käyttää samoja vaatteita ylipäätään vuosikausia, niin mieluummin ostan halvempia, joista raaskin sitten joskus luopuakin. Ainoa selkeästi merkkivaruste on ratsastussaappaat, jotka ostin lahjakortilla. Muutenkin kaikki vanhat arkikäytöstä poistuvat puserot ja takit siirtyvät tallikäyttöön.

Pyhäinpäivä 2014[Normaali tallilook? No ei sentään, Pyhäinpäivän pukuratsastus 2014.]

Pyhäinpäivä 2015[Normaali tallistaili? Meikki on Pyhäinpäivän pukuratsastuksesta 2015, ei sentään jokapäiväinen.]

Reilut kolme vuotta sitten kun Cee tuli kotiin ❤ ei se saanut mitään varusteita mukaansa. Riimu ja riimunnaru oli lainassa tallinpitäjältä kuten myös kuljetussuojat ja loimi kuljetusmatkalle. Alkuun sain lainaksi siskolta Wintecin satulan ja satulavyön. Vanhoja satulahuopia sain lahjoituksena, samoin vanhat suitset ja loimen. Näillä mentiin ensimmäinen kuukausi. Ei voinut siis varsinaiseksi varusteurheiluksi kehua.

VappuCee[Ekana Vappuna. Tässä jo omissa varusteissa.]

Päätin heti alkuunsa, että ostan vain sellaisia varusteita, jotka kestää. Tarkoittaa siis suomeksi sitä, että valinta kohdistuisi laatuvarusteisiin. Tämä siis hevosen varusteita koskien.

Satulan kohdalla oli otettava se, mikä selkään sopi. Se tarkoitti että ensimmäiseksi satulaksi tuli Heritage. Satula oli uusi ja maksoi 900 euroa. Eli oli halpa. Mutta voin sanoa, että satula oli todella hyvä, kestävä ja erityisesti sopiva. Ekan satulan jälkeenkin olen hankkinut kohtuullisen edullisia satuloita, toki ihan merkkisatuloita, mutta hinnaltaan hyvinkin alle tuhannen euron. Ensimmäistä kertaa nyt harkitsen kalliimman satulan hankkimista ja hankinta on todellakin edelleen vain vahvassa harkinnassa.

Suitsissa oli pakko ottaa sellaiset, joissa koko (x-full) riitti ja nahka oli laadukas. Ostin ensin yhdet Horzen edulliset suitset (x-full), jotka eivät koon puolesta riittäneet mihinkään. Sen jälkeen ostinkin Bagarit kalliimmalla hinnalla mutta nepä ovatkin olleet sitten todella hyvät ja ennen kaikkea sopivan kokoiset. Ei ole järkeä ostaa bling-blingiä tai sopimatonta vain sen takia että se näyttää hyvältä.

Hoitavissa tekstiileissä ollaan tykästytty Back on Trackiin. Enimmäkseen varmasti sen takia, että ne toimii Ceellä. Ero on aivan huomattava, kun olen käyttänyt BoTteja ennen ratsia tai ratsin aikana. Itselläni on myös muutama tuote samalta merkiltä ja pakko on todeta, että kyllä ne vaan toimii itselläkin.

Cee BoT[Ahkerimmassa käytössä meillä on BoTin verkkoloimi, selänlämmitin ja ratsastussuojat.]

Meidän tallilla toimii ratsastuskoulu, joten siinä vaiheessa kun itse haluan luopua jonkun varusteen käytöstä, kysyn kelpaako se loppuun kulutettavaksi tallin jollekin hevoselle. Yleensä tämä tulee eteen jos esimerkiksi satulahuopa kutistuu pesussa ponikokoiseksi, jolloin se menee vielä ratsastuskoulun poneilla pitkään. Suojia olen antanut myös tallille, sillä niiden kulutus on kovaa ja jos meiltä jää toinen suoja ehjäksi toisen mennessä rikki, ottaa talli yleensä parittoman suojan ihan mielellään varasuojaksi. Niitä lisäksi hukkuu maastossa ja jää niille teilleen.

Uusien varusteiden hankinnassa olen aika tarkka. Tai ainakin yritän olla 🙂 Tässä oma listani pohdittavista asioista / mistä etsin tietoa.

  1. Google on ensimmäine tiedonhaun kanava, tietysti 🙂 Etsin kommentteja, arvioita, postauksia, tuoteselosteita, testejä.
  2. Youtube. Monista varusteista on tehty videoita, joissa esitellään niiden ominaisuuksia tai joissa varusteet ovat käytössä. Video kertoo aina enemmän kuin still-kuva tai teksti.
  3. Valmistajan sivuilta ja eri maiden jälleenmyyjien sivuilta. Yllättävän monen valmistajan tuotteissa voi olla isojakin eroja siinä, miten paljon tietoa sivuilla ylipäätään tuotteista on. Maakohtaisia eroja siis.
  4. Varusteessa kiinnitän huomiota muotoiluun (esim. satulahuovan pitää aina olla sään kohdalta muotoiltu, suitsien anatomisesti muotoillut, satulavyön painetta tasaava jne.). Kangastuotteissa kankaan tulee olla tekninen eli helppohoitoinen (ei kerää karvoja, lika lähtee harjaamalla, hiki ei jää kankaaseen).
  5. Varusteen tulla olla sopiva paitsi Ceelle, myös itselleni. Esimerkkinä ohjat: ei riitä että ne ovat hevoskokoa, niiden tulee olla kapeat ja stoppareiden tiheällä välillä.
  6. Varsinaisen ostoksen teen yleisimmin kivijalkakaupassa, sillä haluan vielä arvioida varustetta omin käsin ja silmin.

BoT Cee[Näin tyylikkäinä olis ihana olla aina. Valitettavasti ei kyllä onnistu meiltä.]

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: