Estetreenien muisteloa (video)

13 Jul

Tässä teille se luvattu estetreenien video. Videosta on pyritty leikkaamaan toisen ratsukon suoritukset pois. Joitakin ravi- ja laukkapätkiä sinne jäi, muuten ei olisi saanut yhtään sekuntia videota. Sen vuoksi siis video on leikellyn oloinen – koska se on leikelty!

Jätin videoon aika paljon kommentointia, vaikka ääni onkin vaikeata kuulla ajoittain tuulen ja muun huminan vuoksi. Mutta neuvoista voi olla apua muillekin, joten siinäpä ne nyt ovat ainakin osittain kuultavina. Osaltaan se teki sitten tietysti videosta aika pitkän. Toivottavasti jaksatte katsoa – lopussa on radat, jos ette muita harkkoja jaksa katsella.

Itse olin videon perusteella aika tyytyväinen seuraaviin juttuihin:

– laukan rytmi pysyi koko ajan samana, ei kaahausta eikä pohkeen taakse jäämistä

– oma istunta oli aika hyvä, ei soutamista ylävartalolla, jalatkin oli pääsääntöisesti toimivat ja selkeästi myös kädet oli ihan ok

– paikat esteille osui mukavasti, pari kohtaa oli missä ne ei olleet täydellisiä mutta meille nekin silti “lähes täydellisiä”

Treeni_fiiliksen_ perusteella olin onnellinen kahdesta asiasta. Ensinnäkin treeneissä oli hauskaa – ei pelottanut tai jännittänyt vaan oli kivaa! Toisekseen, pitkästä, pitkästä aikaa teki mieli sanoa että nostatko mulle niitä esteitä 😀 Mahtavaa ❤

Advertisements

2 Responses to “Estetreenien muisteloa (video)”

  1. Prosessiratsastaja / Saara July 13, 2016 at 7:21 am #

    Näyttää rennolta! Kivan kuuloinen ope sulla, positiivinen ja selkeä. Ei kannata hötkytä nostamaan korkeuksia, ennen kuin tuntuu että hyppyjen välissä oleva menee tosi sujuvasti. Me tahkottiin 40-50 cm korkuisia ihan pari kuukautta, joukkoon laitettiin pari 60 cm estettä. 🙂 Ja Ceen korkuiselle joku 50 cm on varmaan tehtävänä vähan samaa tasoa kuin 80 cm isolle puoliveriselle? Eikös see ole pikkusuokki?

    • TKa July 13, 2016 at 5:13 pm #

      Ope varmasti kiittää 🙂 Hän ei siis ole tuntiopettajani vaan kaveri jonka pyysin vetämään meille treenejä, jotta saisin enemmän varmuutta tähän hommaan. Tykkäsin hänen tyylistään kyllä itsekin ja homma jatkuu jo ensi viikolla hänen kanssaan.

      Cee on itse asiassa ihan normisuokki, sk noin 160 cm. Se on hypännyt 85 senttistä mun toisen kaverin kanssa eli sille tehtävät eivät enää ole samanlainen ongelma kuin mulle. Mutta pikkuhiljaa kuten sanotkin 😊

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: