Suomenhevosen elämää Karuttassa

25 Dec

Tämä kirjoitus juhlistaa alkavaa Suomen 100-vuotisjuhlaa sekä suomenhevosen 110-vuotisjuhlaa.

SUOMENHEVOSEN ELÄMÄÄ KARUTTASSA

Karuttan kylä sijaitsee Hämeenlinnan kaupungin entisen Tuuloksen kunnan alueella, kantakaupungista valtatie 10 pitkin kuljettaessa Lahteen päin, heti entisen Hauhon kunnan rajan jälkeen. Asutusta tällä alueella on ollut muinaistutkimusten mukaan jo nuorakeraamisella kaudella. Tällöin Karutta-järven rannalla on sijainnut virkeätäkin asutusta, joka on hävinnyt kuitenkin noin 2 000 vuotta eKr. Karutta-järven tyhjentyminen on todennäköisesti tapahtunut noihin aikoihin, mahdollisesti keramiikan valmistukseen käytetyn maa-aineksen keruun ja sitä myötä syöpyneen harjun katoamisen vuoksi. Harjun katoaminen aiheutti järven tulvimisen ja nyt jäljellä on pelkkä pieni lampi. (Maula)

”Karutan kylää ei kait ole missään varsinaisesti merkitty kyläksi. Aluksi olikin näillä paikoin vain pari taloa, Hurrinkivi ja Karutta. Kun asutustoiminta alkoi, uusi asutusalue oli nimeltään Lahonmaa. Postiosoitteena on koko ajan ollut Karutta tai Kirmunti kuitenkin. Itse asiassa karuttalaiset kuuluvat joko Sairialan tai Syrjäntaan kyliin riippuen siitä, miten maat on lohkottu. Paikkakunta tunnetaan kuitenkin Karuttana paremmin ja sen ovat kyläläisetkin omaksuneet kotikylänsä nimeksi.” (Hyytiä)

Toisessa maailmansodassa maamme oli menettänyt suuren osan maa-alueestaan ja uudelleenasutus oli välttämätöntä. Rintamamiehet tarvitsivat lisäksi työtä ja toimeentuloa. Vuosien 1940-1960 aikana Suomeen raivattiin 90 000 uutta tilaa, peltoineen. Vaikka konevoimaa olikin tarjolla varsinkin 1950-luvulta lähtien, tehtiin suurin osa työstä mies- ja hevosvoimin. (Saastamoinen: 43-44)

Myös Karuttaan lohkottiin maanhankintalain nojalla tiloja karjalaisille evakoille. Heillä oli etuoikeus näihin asutustiloihin, joita myös asuntosaunoiksi sanottiin. Jos näitä jäi tyhjiksi, annettiin niitä asutustiloiksi myös maata haluaville rintamamiehille sodan jälkeen. Rintamamiestiloille oli asetettu viiden vuoden pakollinen asumisaika, jonka jälkeen tilat saattoivat vaihtaa omistajaa. Karuttan uudisasutusta varten vuonna 1949 kylässä oli ”kansainvälinen raivausleiri, jolla oli nuoria miehiä töissä Indonesiasta ja Kiinasta asti, sekä useista Euroopan maista (Hyytiä: Kerttu Heikkilä)”. Ensimmäisinä toimenpiteinä valtion toimesta olikin kaadettu puut peltojen päältä. Näistä puista tehtiin kenttäsirkkelillä puutavaraa asuinrakennusten rakennustarpeiksi.

Hautalöytöjen perusteella hevosia on ollut Suomen alueella jo 400-800 -luvuilla, mutta hevosten tarkkaa alkuperää ei tunneta. Ensimmäiset viralliset merkinnät asiakirjoihin suomalaisesta hevosesta löytyvät 1300-luvun vaihteesta. Suomenhevosta pidetään hyvänä yleishevosena, sillä se soveltuu lähes kaikkiin hevosen käyttötarkoituksiin maassamme: maatalous- ja metsätöihin, raviurheiluun ja ratsastukseen.

”Suomenhevonen rinnastetaan suomalaiseen ihmiseen. Sen sanotaan olevan sisukas, uhrautuvainen, vähään tyytyvä korpisoturi, joka on valmis vaikka kuolemaan isänmaan puolesta.” (Saastamoinen: 36)

CeeMV1

KARUTTAN HEVOSET SOTIEN JÄLKEISEN JÄLLEENRAKENNUKSEN AIKAAN JA MUUTAMA VUOSIKYMMEN SEN JÄLKEENKIN

Karuttan kylällä on saattanut olla enemmänkin hevosia kuin mitä seuraavassa on mainittu. Muinaisen Preussin työtutkimusinstituutin laskelmien mukaan tarvittiin 12 vetohevosta 100 viljelyshehtaaria kohden ja hevosmäärä jälleenrakentamisen huippuaikana nousi noin 400 000 yksilöön. Useimmiten hevonen oli vahva työhevonen – suomenhevonen. Suomenhevoseen oli jalostuksen yhteydessä sekoittunut myös ulkomailta tuotujen hevosten sukua, joten täysin puhdasverisiä kaikki eivät välttämättä olleet.

Tilan hevosta käytettiin ympäri vuoden, vaikka kesällä hevoset usein saivatkin ainakin lyhyitä lepotaukoja raskaasta työstä.

”Kevään töihin kuuluivat äestys ja kylvö, jotka eivät tosin olleet raskaimmasta päästä. Keskikesään ajoittuivat heinätyöt, ja kesällä hevonen ehti huilatakin laitumella. Syksyllä koittivat raskaat kyntötyöt. Talvella hevosilla tehtiin metsä- ja siirtotöitä, mm. polttopuiden ja rehun ajoa ladoista talouskeskuksiin ja lannanajoa pelloille. Lisäksi hevosia käytettiin ympärivuotisesti matkantekoon, maidon ajoon meijeriin tai myöhemmin maitolaitureille keräilyä varten, viljan vientiin myllyyn jne.” (Saastamoinen, 38-40)

Tilakohtaiset, seuraavassa tekstissä esitellyt tiedot perustuvat vuonna 1981 koottuun kylätutkimukseen (kts.  tarkemmin lähdeluettelo: Hyytiä). Hevosten nimiä ei pääsääntöisesti ole dokumentoitu, eikä niitä omistaja-tietojen perusteellakaan löytynyt Suomen Hippos ry:n rekisteritiedoista.

Jo ennen Karuttan uudisasuttamista kylässä sijainneista taloista toinen, Hurrinkivi, myytiin uusille omistajille 1937. Tullessaan asukkaat toivat Luolajasta mukanaan hevosen, lehmän ja mullikan. Tilan isäntä joutui talvisodassa rintamalle ja sillä välin emännän piti hoitaa karja yksin (siihen aikaan kahdeksan lehmää, joutokarjaa, kanoja ja sikoja).  Martta Nummenpää muisteli: ”Joskus, kun vesi loppui kaivosta, se piti ajaa hevosella Karutan ojalta asti. Uskollisen hevosemme nimi oli Kulkuri ja sillä ajettiin myös maidot Eteläisten meijeriin.”

Toinen kylän alkuperäisistä taloista, Kirmunti, lohkottiin 1970-luvun puolivälissä kolmeen tilaan. Kirmunti jäi aikaisemmille omistajilleen ja uudelle Hevoshaka-nimiselle tilalle muuttivat asukkaat Hämeenlinnasta. Hevoshaassa oli vuonna 1950 rakennetun päärakennuksen lisäksi navetta, josta korjattiin talli uusien asukkaiden hevosille. Kiinteistö oli ostettu juurikin hevosharrastuksen vuoksi, heillä oli tullessaan kaksi hevosta ja varsa. Tilan maat olivat pääasiallisesti käytössä hevosten kesälaitumina. Tilalla harrastettiin sekä ratsu- että ravihevosia ja hevosia oli enimmillään viisi.

Puistolan tilalle muutettiin ensimmäisinä uudisasukkaina Karuttassa, keväällä 1947. Tilalla oli 3-4 lehmää ja hevonen, viljeltyä alaa oli noin kaksi hehtaaria.  Kun perheen nuorin lapsi lähti armeijaan, vanhempien lasten muutettua jo pois kotoa, olivat lehmät ja hevonen pakko myydä.

Suorannan tilalla oli 1940-luvun lopulla kolme lehmää, hevonen, lampaita ja kanoja sekä sika. Aluksi tulijat muuttivat asumaan asuntosaunaan, kuten tapana tuohon aikaan oli. Vasta muuton jälkeen rakennettiin asuinrakennus. Tilalla oli sekä peltoa että metsää, pellot raivattiin muuttovuonna. 1970-luvun alussa, sairauksien ja eläkeiän lähenemisen vuoksi pellot paketoitiin ja lehmät myytiin. Jorma-niminen hevonen jäi vielä seurahevoseksi tilalle, mutta se oli vanhuuden vuoksi myytävä vuosikymmenen loppupuolella. Kuriositeettina kerrottakoon, että hevosrekisteri tuntee sekä tammoja, ruunia että orihevosia Jorma-nimisinä.

Kivimäen tilalle (nyk. Kuusikko) muutettiin Juttilasta 1940-luvun puolivälissä. Tilalle rakennettiin asuinrakennus ja navetta, jossa pidettiin muutamaa lehmää, kanoja ja hevosta. Tilan koko oli noin 15 hehtaaria kunnes osa siitä myytiin 1970-luvun loppupuolella. Tällöin tilalla ei enää ollut eläimiä.

Hiekkamäen tilalla oli muutama lehmä, kanoja, sikoja ja hevonen. Kalliomäen tilalla pidettiin hevosta, neljää lehmää ja vasikoita. Suojalaan muuttaneet asukkaat toivat mukanaan hevosen, kaksi lehmää ja kanoja. Suojalan tilan hevosta käytettiin paljon metsäajoon, kunnes talon isäntä kuoli 1950-luvun lopulla.

CeeMV2

Talokankaan tila myytiin vuonna 1957 järjestyksessä toiselle omistajalle, joka piti tilalla lehmiä, kanoja hevosta. Vainismäen tilalla oli asukkaidensa lisäksi enimmillään neljä lehmää, hevonen ja kanoja. Hietalan tilan navetassa asustivat kaksi lehmää, lammas ja hevonen.

Tyynelä-nimiselle rintamamiestilalle muutettiin 1950-luvun alkupuolella. Tilalla pidettiin karjaa ja lisäksi tilalla oli hevonen, jolla tehtiin peltotyöt. Emännän kuoleman jälkeen lehmät myytiin ja hankittiin traktori. Kun myös Koiviston tila asutettiin 1950, muutti tällekin tilalle neljä lehmää ja hevonen. Koiviston tilan hevosella tehtiin peltotyöt pelloilla, joita oli 8 hehtaarin verran.

Juholan tila sai uudet omistajat 50-luvun lopulla. Navetassa asusti Hely Leppäkosken mukaan valmiina ”vanha hiirenharmaa, maho lehmä ja pieni musta hevonen.” Perhe muutti tilalle Sairialasta lehmän, nuorkarjan ja hevosen kanssa. Tila oli silloin kooltaan 36 hehtaaria, josta peltoa oli viisi. Vaikka tilalla oli Valmet-merkkinen traktori työkoneineen, oli käytössä myös hevosvetoiset työkoneet. Hevosta käytettiin erityisesti heinän kuljettamiseen pellolta latoon.

Mäntylän tilalle muutti viisi veljestä perheineen Hollolasta 1940-luvun lopulla. Aluksi tilalla oli kaksi lehmää, vasikka, lammas ja kaksi hevosta. Aiemmassa asuinpaikassa oli ehditty tilanpitoa varten hankkia jo omia hevostyökaluja. Niiden lisäksi käytettiin Kivennavan-Liikolan maamiesseuran ostamia koneita, joita muutkin Karuttan silloiset maanviljelijät käyttivät. Ensimmäinen traktori tilalle ostettiin 50-luvun puolivälissä, sitä ennen tilan työt tehtiin hevosilla.

Notkola-tila myytiin jo uusille asukkaille 1950-luvun loppupuolella. Tilan pinta-ala oli noin 30 hehtaaria, tilalla harjoitettiin karjankasvatusta. Tilalla oli myös hevonen: ”Hevonen oli isännän lemmikki, jolle löytyi helposti taskusta sokeripala” (Hyytiä: Siiriä Hyytiä).

Kuusiston tilalla oli pidetty paria lehmää, sikapossua ja hevosta. Tila myytiin vuonna 1950-luvun puolivälissä uusille omistajille, jotka ostivat toisenkin tilan Kuusiston vierestä, Verholan tilan. Verholan tilalla oli pidetty 2-3 lehmää, sikaa, kanoja ja hevosta. Kun tilojen uudet omistajat ensimmäisen kerran tulivat Karuttaan, Kerttu Heikkilä kuvaili sitä näin: ”…tie oli hyvin huono kärrytie, kurainen ja syvissä raiteissa. Silloin kuljettiin aina hevosella tai polkupyörällä, jos sattui pyörän omistamaan.” Verholan tilan tallissa oli hevonen, muita eläimiä lisäksi olivat kaksi lehmää, muutama kana ja kukko, kaksi sikapossua, kissa ja koira. Tilan pellot kynnettiin ja hankmottiin hevosella ja kylvettiin käsin.

”Sipilän metsässä oli silloin paljon lehmiä ja hevosia laitumella. Pohjoisten kylän suurien talojen joutokarjat ja monikymmenpäinen hevoslauma siellä kesäisin oleskeli (Hyytiä: Kerttu Heikkilä).” Verholan tilan isäntä ajoi tukkirahtia hevosella talvisin. Talvisin tämä oli tilan ainoa tulonlähde ja vaikka kuinka kova pakkanen oli, pakko oli työ tehdä. Kerttu Heikkilä kuvaili silloisia työvälineitä seuraavasti: ”Tukkireet oli sellaiset, että niissä oli kaksi rekeä perätysten, ensimmäisessä reessä oli tukkipanko, joka liikkui ja jossa oli raudasta tehdyt piikit ylöspäin. Siihen tukki nostettiin käsivoimilla tukkisaksia apuna käyttäen. Toinen pää nostettiin perässä kulkevaan pienempään takarekeen. Nämä reet oli ristikkoketjuilla yhdistetty.” Tilan hevonen myytiin pois kun koneiden aikakausi alkoi 1950-1960 -luvun taitteessa. Traktorit yleistyivätkin juuri 1950-luvulla, sillä traktorien tuonnin säännöstely vapautui. Vuoteen 1957 saakka traktoreista piti tehdä ostoanomus. (Saastamoinen: 42)

Päivärinta-niminen tila asutettiin 1950-luvun alkupuolella. Ensimmäisenä työnä pellot raivattiin – alkuraivauksen teki telaketjutraktori, ojat kaivettiin itse lapiolla. Puolet tilan pelloista tehtiin käsin kuokkimalla. Navetan rakentaminen aloitettiin seuraavana vuonna tekemällä ensin käsin kaikki seinätiilet. Lehmiä oli alkuun kaksi, lisäksi oli hieho, sikoja ja kanoja. Tilan hevonen ostettiin vuonna 1955. Hevosen oston yhteydessä ostettiin myös tarvittavat hevosvetoiset maatalouskoneet. Tilan isäntä hankki sivuansioita tukinteolla ja tukin ajolla. Ensimmäinen traktori tilalle tuli 1960-luvun alussa.

Karuttan kylän dokumentoiduista 32 asuntosaunasta ja kolmesta muusta talosta kaiken kaikkiaan noin 20 oli hevonen tai hevosia. Hevosella tehtiin enimmäkseen pelto- ja metsätöitä, mutta oli siitä seuralaisen rooliinkin, kuten haastatteluista käy ilmi. Kylätutkimuksen tekoaikana 1980-luvulla suomenhevoskanta kävi lähellä selviytymisrajaa, 14 000 yksilöä (Saastamoinen 2007: 45).

CeeMV3

KARUTTAN HEVOSET NYKYPÄIVÄNÄ

Sen jälkeen kun Karutan maatalousnaiset vuonna 1981 suoritti kylätutkimuksen, on useita hevosia ravannut Karuttan kylän teitä pitkin. Kun johonkin taloon on kerran tehty tilat hevosia varten, on yleensä asukkaiden vaihtuessa myös uusilla asukkailla ollut hevosia tullessaan. Tänä päivänä hevosia on useammassakin talossa. Enää hevoset eivät ole pelkästään suomenhevosia, vaan joukossa on mukana myös lämminverisiä ja puoliverisiä urheilu-, harraste ja seurahevosia.

Eniten hevosia Karuttassa on Ratsutalli Verrattomalla, joka sijaitsee Hevoshaka-tilalla. Tilalla on ollut hevosia ainakin 1970-luvun puolivälistä asti. Talli harjoittaa ratsastuskoulutoimintaa ja lisäksi ottaa yksityishevosia täysihoitoon. Valtaosa tallin asukeista on edelleen suomenhevosia rodultaan.

Laura Itkosen sanoihin on helppo lopettaa tämä kirjoitus: ”Vaikka suomenhevosen tehtävät ovat kokeneet suuriakin muutoksia aikojen kuluessa, hevosen perusluonne ei ole muuttunut miksikään. Sitä on aina ihailtu sen sopeutuvuuden, kestävyyden, vahvuuden, rehellisyyden, lojaalisuuden ja sisukkuuden takia. Jollakin tavalla olemme pystyneet samastumaan siihen. Suomenhevonen on esimerkillinen suomalainen.”

 

Lähteet:
Itkonen Laura. 2005. Suomalaisten symbolit.
Hyytiä Siiri (koonnut). Karutan maatalousnaiset. 1981. Karutta – Mistäs tiesit tänne tulla? Asukkaat ja asuttaminen vuoteen 1981. Kylätutkimus.
Maula Väinö. 1979. Alvettulan Kahdeksantuhatta vuotta tutkimusten ja päätelmien valossa. I ja II osa.
Saastamoinen Markku (toimittanut). 2007. Suomenhevonen.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: