Orin joululahja: Bilteman peruutuskamera traileriin

12 Jul

Kun traileri tilattiin, tuli ajankohtaiseksi samalla trailerikameran hankinta. Kameran olisi saanut tilattua myös trailerin mukana halutessaan. Pohdinnassa oli kuitenkin ratkaisu, jossa saisi sisätilan kuvan lisäksi myös peruutuskuvan näkyville. Kameravalinta osuikin Bilteman kahdella kameralla varustettuun digitaaliseen (langattomaan) settiin. Toinen kamera kuvaa trailerin sisätilaa ja toinen kamera on sijoitettu trailerin takaosaan, näyttämään peruustuskuvaa.

[Kuva lainattu Bilteman sivuilta.]

Kameran näyttö on 7 tuumainen ja siinä voi näyttää joko pelkkää sisäkuvaa, pelkkää peruutuskuvaa tai jakaa näytön molempien kuvien kesken. Iforin metalliosat (erityisesti lastaussillan tukeva rakenne) aiheuttavat peruutuskameran kuvaan jonkin verran heikennystä, eikä sitä tulekaan käytettyä ajon aikana vaan ainoastaan peruutettaessa. Trailerin sisätiloja kuvaava kamera sen sijaan lähettää kuvaa moitteetta ohjaamoon asti. Näytön voi asentaa mukana tulevilla remmeillä esimerkiksi häikäisysuojaan tai sitten laittaa vaan lepäämään keskikonsoliin. Virtansa näyttö saa tupakansytyttimestä.

[Kuva kun näyttö on jaettuna.]

Kamerat ovat molemmat laajakulmakameroita, joten niiden näyttämä kuva on riittävän kokoinen. Kamerat ovat tietysti vesitiiviitä. Niissä on automaattinen valonvahvistus ja infrapunavalaisin, eli ne toimivat myös hämärässä. Sisäkamera ottaa virtansa trailerin sisävalosta ja peruutuskamera trailerin rekisterikilven valosta. Kameroiden kuvat näkyvät siis vain kun valoille menee virta.

[Sisäkameran kytkentä sisävaloon.]

[Peruutuskameran kytkentä rekisterikilven valoon.]

Sisätilan kamera kiinnitettiin trailerin katonrajaan. Iforissa on alumiininen “lauta”, johon sen sai tukevasti kiinni. Bilteman paketin mukana tuli kameroiden kiinnittämiseen tarvittavat telineet (näkyvät kuvissa).

[Sisätilan kameran kiinnitys.]

Peruutuskamera kiinnitettiin rekisterikilven taustalevyyn. Näin ei tarvinnut tehdä reikiä mihinkään trailerin varsinaisiin rakenteisiin.

[Peruutuskameran kiinnitys.]

Kummankin kameran kuva näkyy näytöllä hyvin ja häiriöttömänä. Peruuutuskameran kuvaa ei kyllä ajossa tule katseltua vaan ainoastaan silloin kun peruuttaa. Teknisesti setti on helppo asentaa mukana tulevan ohjeen mukaan. Ohjeet olivat riittävät.

Kameraa tarvittiin heti trailerin neitsytmatkalla, sillä oma hevoseni sai heti päänsä laitettua etupuomin alle. Oltiin edetty ehkä 5 metriä niin apukuski näki kamerasta että nyt on Ceen pää jossain ihan hassusti. Onneksi hevo on kuitenkin rauhallista sorttia – vedettiin traileri parkkiin ja kävin nostamassa etuopuomin pois, kiristin vähän riimunnarua ja etupuomi takaisin paikoilleen. Iforin hevospaikka on ihanan tilava, minkä huomasikin tästä 😀

Kamerasetin hinta on 199 euroa ja se maksoi hintansa takaisin heti ensimmäisessä reissussa. Olisi voinut odottaa kallis klinikkareissu kun kopissa matkusti kaksi hevosta ja toinen oli saanut päänsä etupuomin alle. Voin vain kuvitella mikä näky olisi odottanut perillä.

Plussana vielä että peruutuskamera sekä auton että trailerin perässä on aivan mahtava varuste! Lähes kaikilla kisapaikoilla on pulaa parkkitilasta, joten niissä joutuu aina peruuttamaan taittaen. Siinä peruutuskamera on superhyvä kun näet mitä traikun takana oikeasti on ja auton peruutuskamerasta taas missä trailerin aisa menee. Tätä kamerasettiä voin vain suositella!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: