Tukea (nais)ratsastajalle

20 Jul

Vuosien saatossa on tullut hankittua useampi pari urheiluliivejä. Osa niistä on toiminut paremmin, osa ei niin hyvin kuin olisi toivonut – joitakin täytyy pitää kahdet päällekkäin, jotta ne tukisivat edes jollakin tavalla, jotkut pitää kiristää niin paljon että hartiat jumittuvat jotta toimivat edes jotenkuten. Ei tarvitse omistaa kovinkaan kummoista rintavarustusta kun alkaa arvostaa istuvia urheiluliivejä.

Mitäpä sitä mieluummin tekisi kesäkuumalla kuin ahtautuisi sovituskoppiin urheiluliivejä sovittamaan (paitsi ratsastaessa väistelisi paarmoja). Otin koppiin mukaan eri kokoja ja eri valmistajilta useampia malleja ja ei kun kokeilemaan!

Oikean koon urheiluliiveistä tunnistaa seuraavista asioista:
– mihinkään ei jää ryppyjä, jos jää -> kuppikoko on liian iso
– kainaloista tai dekolteen alueelta pursuaa yli -> kuppikoko on liian pieni
– liivit nousevat selästä ylös -> ympärysmitta on liian iso
– liivien tulisi aina olla hieman puristavan tuntuiset napakalla tavalla, mutta ei siis niin puristavat ettei henki kulje

Sovituksen perusteella valintani osui Panache -merkkisiin liiveihin. Merkki on mm. voittanut UK Lingerie Awardsin Best Sport Bra -kategorian ja sen on todettu vähentävän rintojen liikettä jopa 83%. Merkki on uusi tuttavuus itselleni, tähän mennessä olen ostanut Shock Absorberin ja Triumphin urheiluliivejä.

Valmistajan tuotekuva.
Panache Sports.

Malli on nimeltään Kaleidoscope ja siinä on kaarituet. D-kuppikoosta ylöspäin takana on kolmet hakaset, niin kuin pitääkin olla, jotta takaosa on riittävän napakka. Olkaimet ovat pehmeät ja leveät, kuppiosa on muotoonprässätty ja kevyesti topattu. Mikä ihaninta, malli pitää rinnat erillään toisistaan omissa kupeissaan puristamatta niitä yhteen keskelle (inhoan unaboobsia!).

Ratsastajan yllä.
Kuva Tilves photography.

Kuppien sisäpuoli on pehmeää kangasta, joka vähentää hiertymiä ja tuntuu miellyttävältä ihoa vasten. Napakka vartalon ympäri kulkeva alaosa pitää liivit hyvin paikoillaan. Kaarituet ovat silikonipäällysteiset ja ne on ommeltu liivien sisään useiden kangaskerrosten väliin. Sileän materiaalinsa ja huomaamattomasti ommeltujen saumojen ansiosta liivit eivät juurikaan näy urheiluvaatteiden alta. Keveä ja pehmeä verkkomainen mikrokuitu nostaa kosteuden iholta ja pitää ihon viileänä.

Pikaisen guuglettamisen perusteella liivejä saa Kärkkäiseltä (sieltä itse tein hankinnan, juurikin sovittamisen vuoksi) ja verkkokauppa löytyy myös osoitteesta lumingerie.com. Liivejä saa vain D-kuppikoosta ylöspäin eli ovat tarkoitettu rintavammille käyttäjille. Kokoja löytyy mitä ilmeisimmin ulkomailta tilaamalla koosta B lähtien aina J-kuppikokoon asti!

Tässä videossa näkee hyvin kuinka tämä liivi toimii – eli hyvin!

Hinta 58 euroa (Kärkkäinen, joitakin kokoja oli myös alessa Lumingerie-verkkokaupassa). Uutuuskuosit tästä hieman arvokkaampia.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: