Tag Archives: ruokinta

Krafft Performance Low Starch -rehut

24 Oct

Cee aloitti uuden vähätärkkelyksisen ja -sokerisen väkirehun syönnin heti, kun sain tietää uuden heinäsadon olevan korkeasokerinen. Lisäksi analyysin mukaan uusi heinäsato edellyttää valkuaisrehun syöttämistä kaikille paitsi joutohevosille.

Hevonen on luonnostaan korsirehun syöjä, jolla on suhteellisen pieni mahalaukku ja rajoittunut kyky hyödyntää rehun tärkkelystä. Liiallinen viljansaanti johtaa hevosella helposti ruoansulatuksen ja suoliston ongelmiin sekä lihasvaivoihin. Lisäksi runsaasti sokeria tai tärkkelystä sisältävä ravinto aiheuttaa muutoksia insuliinin erityksessä. Insuliini säätelee lihaksistoon glukoosin muodossa varastoidun energian käyttöä. 

Ainut ongelma oli saada uusi rehu syöttöön asti! Krafft on panostanut Suomen markkinoihin vasta hiljattain, joten tuntui etten löydä mistään tietoa jälleenmyyjistä ja kun sitten löysin, niin rehua piti odotella saapuvaksi. Harva myyjä näyttää pitää rehuja varastossa. Jouduinkin siis aloittamaan uuden ruokavalion toisen valmistajan lähes vastaavalla tuotteella, ennen kuin sain haluamani rehut käyttöön. Tässä kuitenkin esiteltynä Ceen uudet pöperöt. (Päivitys: Rehuja saa esimerkiksi Lantmännen Agrosta.)

Performance Low Starch pelletti

Cee aloitti Krafftin pellettimuotoisella rehulla. Performance Low Starch -pellettirehu koostuu sinimailasesta, viherjauhosta, vehnäleseestä, juurikasleikkeestä, kauraleseestä, perunaproteiinista ja kasviöljystä (rapsi). Lisäksi siihen on lisätty vitamiineja, kivennäisiä ja elävää hiivaa. Tässä tuotteessa on sokeria 4% ja tärkkelystä 4%.

Sinimailanen. Sinimailanen on valkuaisainepitoinen hernekasvi. Heinäkasveihin verrattuna sisältää enemmän valkuaista ja vähemmän kuitua.

Viherjauho. Kun tuore ruoho niitetään aikaisessa kehitysvaiheessa, kuivataan sekä jauhetaan, saadaan viherjauhoa. Viherjauhoa käytetään nostamaan maittavuutta ja valkuaispitoisuutta. (2)

Vehnälese. Vehnälesettä on yleisesti käytetty hevosten väkirehuissa täydennyksenä. Leseet sisältävät vehnäjauhoa enemmän valkuaista, kivennäisiä ja vitamiineja. Koska vehnälesettä on lisätty useimmiten vain maittavuuden lisäämiseksi, ei sen syöttömäärä ole suuri. Näin sen vaikutuksetkin jäävät vähäiseksi. Leseet sisältävät paljon kuitua, joka sitoo itseensä runsaasti vettä ja saa aikaan rehumassan löystymistä. Mikäli vehnälesettä syöttäisi enemmän, tulisi huomioida, että se sisältää fosforia yli kymmenen kertaa enemmän kuin kalsiumia. (2)

Juurikasleike. Rehuominaisuuksiltaan melassileike on korsi- ja väkirehun välimuoto ja siten hevosille erittäin sopivaa rehua. Melassileike sisältää myös kalsiumia selvästi fosforia enemmän, kuten myös rautaa ja kaliumia. (2)

Kauralese. Kauralese muodostuu murskatusta kauran kuoresta. Se on runsaskuituista ja sillä on hyviä ruoansulatuksellisia ominaisuuksia. Kauranjyvä sisältää noin 50% tärkkelystä, joten poistamalla jyvän ydin, saadaan rehun tärkkelyspitoisuus alas. (2)

Perunaproteiini. Jos karkearehun valkuainen on riittämätön hevosen tarpeisiin, kuten tänäkin vuonna heinän vähäisen valkuaismäärän vuoksi, täytyy hevoselle antaa valkuaistäydennystä väkirehusta. ”Aminohappokoostumuksia tarkastellessa selkeäksi ykköseksi nousee perunaproteiini, jossa on runsaasti sekä lysiiniä, metioniinia että treoniinia. Toisena hyvänä vaihtoehtona on myös rapsi.” (1)

Kasviöljy (rapsi). Rapsista käytetään rehujen ainesosaksi öljyn erotuksen jälkeen jäljelle jäävä tuote, jonka rasvapitoisuus on hyvin alhainen. Ruotsissa rapsi on tärkein valkuaisrehu. Alla kotimaisten (Suomi) tärkeimpien valkuaisrehujen arvot merkittävimpien aminohappojen osalta erilteltynä. (1)

Performance Low Starch mysli

Heti kun saatiin mysli-muotoista vähätärkkelyksinen ja -sokerinen rehu, aloitti Cee pellettien rinnalla sen syönnin. Performance Low Starch -myslissä on tärkkelystä 6% ja sokeria 5% eli hieman enemmän kuin pellettimuotoisessa rehussa. Myslin pääasialliset energianlähteet ovat kuidut ja rasvat. Myös tähän on lisätty elävää hiivaa, vitamiineja ja kivennäisiä.

Soijapapuhiutale. Soija sisältää valkuaista noin 40%. Soijan sisältämä valkuainen on erittäin hyvälaatuista, sillä raja-aminohappo lysiiniä siinä on noin 28 g/kg (vrt. kaura 4 g). (2)

Pellavansiemen. Pellavansiemen on runsasrasvainen siemen, jossa on korkea omega 3 -pitoisuus. Sillä on ruokavaliossa hyviä vaikutuksia, jotka suojaavat suoliston limakalvoa ja helpottavat suoliston liikkeitä. Pellava ei sisällä ollenkaan tärkkelystä.

Mikronisoitu herne. Mikronisointi tarkoittaa lyhyen aikaa kuumentamista. Se tekee herneessä olevan ravinnosta paremmin hevosen hyödynnettävää. Herneestä saa pääasiassa proteiinia, mutta myös jonkin verran raakakuitua.

Soijankuori. Soijapavun kuori, käytetään rehussa pääasiassa raakakuidun lähteenä.

Porkkana. Tunnetusti erittäin sopiva lisärehu hevosille maittavuutensa ja ruoansuolatuksen toimivuuden parantamisen ansiosta. Energiaa ne sisältävät vähän, vasta noin 7 porkkanakilosta hevonen saa yhtä paljon energiaa kuin 1 kilosta kauraa. (2)

Natriumkloridi. Tavallinen suola, käytetään suolan lähteenä rehussa.

Lisäksi tässä myslissä on käytetty jo edellä esiteltyjä ainesosia eli viherjauhoa, kauralesettä, juurikasleikettä, sinimailasta, vehnälesettä, kasviöljyä (rapsi) ja perunaproteiinia.

Mitä Cee siis syö nyt

Aamuruoka:
– 5 dl mustaa kauraa
– 5 dl Low Starch pellettiä
– 5 dl Low Starch mysliä

Ratsastuksen jälkeen:
– 1 litra Greenlinea
– elektrolyytit ja monivitamiini sekoitettuna joukkoon

Iltaruoka:
– 5 dl mustaa kauraa
– 5 dl Low Starch pellettiä
– 5 dl Low Starch mysliä
– 1 dl Chia de Gracia hamppurouhetta
– 1 dl lisäkivennäisiä (ell ohjeesta)
– melassileikettä ja porkkanoita

Heinät talli tarjoilee neljä kertaa päivässä, noin 8 kiloa.

Markku Saastamoisen (MTT) mukaan Ceen painoisen hevosen ruokintasuositus on 7,5 – 8,5 RY (rehuyksikköä). Heinästä keskimäärin muodostuisi 5,2 RY joten loppu ravinnontarve täytyy kattaa väkirehuilla.

Cee on syönyt tätä vähätärkkelyksistä rehua ja näitä lisäravinteita nyt kuukauden päivät. Mutu-tuntumalla kokemukset ovat hyvät. Ensinnäkin rasvakertymä kyljessä on silmämääräisesti pienentynyt. Toiseksi Ceen energiatasot on olleet hyvät – reipas ravi ja laukka on maistunut. Kolmanneksi lanta on koostumukseltaan hyvää. Pierua tuntuu edelleen riittävän, mutta heinä on tosiaan sen verran sokerista, että hajuhaitoista tuskin päästään täysin eroon.

(1) Alijoki, Riikka. Hevosten valkuaisrehut (2016). Hämeen ammattikorkeakoulu. Linkki.

(2) Lillkvist, Anneli. Ruokinnalla tuloksiin 4 (2007). Forsberg Rahkola Oy.

Advertisements

Ruokinnan suunnittelua Hoptilla

10 Jul

Kuten ehkä vakilukijat muistavat, Ceellä oli verikokeen tuloksissa vähän moitittavaa, osittain ruokinnan osalta. Olen laskenut ruokinnan tähän mennessä Norra Menu -ruokintalaskurilla, mutta ajattelin nyt kokeilla, miten Hevostietokeskuksen Hopti-ruokintalaskuri toimii samassa tehtävässä. Näistä ensimmäinen on ilmainen ja jälkimmäisen hinta alkaen 15 euroa /viikko. Itse ostin viikon käyttöajan, joten piti varata mahdollisimman paljon laskettavia vaihtoehtoja ja rehuja jo valmiiksi esille. Ruokintalaskelma kannattaisi tehdä uusiksi ainakin silloin kun hevosen ruokintaan tulee muutos, esimerkiksi kun aletaan syöttää tämän vuoden heiniä nyt syksyllä.

Lyhyt muistilista etukäteisvalmisteluista:
– hevosen paino pitää mitata/laskea (ohjeet löytyvät täältä) ja lihavuuskunto määritellä
– hevosen käyttömuoto ja työskentelyn raskaus pitää määritellä
– karkearehun kulutus kiloina pitää selvittää ja heinäanalyysi olisi hyvä olla käytettävissä tai vähintään karkearehun korjuun ajankohta selvillä
– rehunkäyttökyky tulisi arvioida (hyvä, normaali, heikko)
– lisäksi ikä, rotu, sukupuoli ja terveydentila sekä pitopaikka (pihatto, laidun, talli) tarvitaan
– kaikkien rehujen (käytössä olevien tai käyttöön harkittujen) ravintosisällöt ja painot (kiloina) on hyvä olla käsillä (vaikka laskurissa onkin valmiina yli tuhannen rehun arvot)

Tilasin itselleni omaksi myös uusimman painoksen Ruokinnalla tuloksiin -kirjasta (Anneli Lillkvist). Ainakin omassa kirjastossani se on koko ajan lainassa. Ja jos mitään olen oppinut omasta lainaushistoriastani, niin halvemmaksi tulee AINA ostaa oma kuin maksaa niitä jäätäviä myöhästymismaksuja 😀 Kirjasta on apua ruokintalaskurin antamien tulosten tulkinnassa, mutta myös silloin kun haluaa syventyä ruokintaan tarkemmin.

Ensimmäisenä Ceen paino. Hevosvaakaa ei ole käytettävissä, joten olen käyttänyt tähän asti painomittanauhaa apuna painon määrityksessä. Painomittanauha antaa painoksi 560 kiloa. Painomittanauhan tulos voi heittää jopa +-60 kiloa, joten vertailevaa painonmääritystä varten hyödynsin myös laskukaavaa ja laskuria. Laskukaava, joka voi heittää noin +-20 kiloa, antaa painoksi 580 kiloa. Vielä kolmantena vertailevana painonmäärityskeinona hyödynsin ohje-sivustolta löytyvää rinnanympäryksen mittaukseen perustuvaa rotukohtaista taulukkoa. Tämä antaa painoksi 590 kiloa. Voitaneen siis todeta, että Ceen paino on keskimäärin näiden mittausten ja laskentojen perusteella 575 kiloa.

Ceen käyttömuoto on ratsu ja työskentelyn raskaus on kohtalainen. Työskentelyn raskauden arvioinnissa voi hyödyntää Hevostietokeskuksen taulukkoa apuna. Ratsuilla työskentely on yleisesti joko kevyttä tai kohtalaista. Ceellä arvioin työskentelyn kohtalaiseksi, koska työmäärä on 5-7 tuntia viikossa, josta hikoilua aiheuttavaa treeniä 2-3 tuntia viikossa.

Ceen karkearehun kulutus on noin 10 kiloa (riippuen heinän laadusta). Itselläni on vain vanhan heinän analyysit käytettävissä, joten käytin niiden arvoja laskurissa. Laskurin voi antaa myös täydentää heinät keskivertoarvoilla, jolloin laskurin antama tulos ei ole tarkka.

No sitten itse laskuriin. Käyttöajan tilaus on helppoa – tilasin tunnukset keskiviikkona klo 10 ja sain ne torstai-iltana klo 23. Käyttöaika alkaa kulua siitä (itselläni seuraavasta päivästä), kun tunnukset on tehty, jollei erikseen ilmoita tilausvaiheessa päivämäärää, mistä haluaa tilauksen alkavan. Kannattaa siis tehdä tilaus vasta sitten, kun on oikeasti aikaa käyttää laskuria ja kaikki tiedot (ml. mahdollisen heinäanalyysin tulokset) saatavilla. Viikonloppuisin tunnuksia ei tehdä, mikä kannattaa myös huomioida tilausta tehdessä. Hoptin käytöstä on tehty ohjevideo, jonka voi myös katsella, ennen kuin alkaa tunnuksia tilailla.

Halusin ottaa vertailuun nykyisen ruokinnan lisäksi ainakin “yksinkertaisen ruokinnan”, “kaurattoman ruokinnan” ja “kevennetyn ruokinnan”. Lyhyellä kokeilulla sain aikaan pari erilaista laskelmaa. Nyt pitää tutustua tarkemmin näihin laskelmiin ja hakea vielä tarkemmin omien nyt käytettyjen rehujen arvot (elektrolyyttiä ei löytynyt suoraan Hoptista, niin pitää hakea se itse). Se mitä ensimmäisenä jäin ihmettelmään, on että laskuri antaisi kaliumin saanniksi Ceelle ihan hurjat lukemat (heinästä) ja verikokeen perusteella taas tiedämme, että se oli yksi niistä mistä oli vajetta… Hmm. Pitää tutustua aiheeseen lisää. Tässä kuitenkin pari maistiais-laskelmaa. (Huom. En tehnyt näitä ensimmäisiä kovin tarkkoina, joten ei kannata kaikkiin nyansseihin kiinnittää huomiota 🙂 )

Nykyisen ruokinnan arvot laskurilla.

Kaurattoman vaihtoehdon arvot laskurilla (yksi vaihtoehto).

Ensimmäinen kokemus Hoptista on, että se on todella helppokäyttöinen. Laskelmat jäävät myös talteen kahdeksi vuodeksi, vaikka tilattu aika onkin loppunut – sekin plussaa. Lisäksi laskuri antaa todella laajan kuvan ruokinnasta, joten ei tarvitse “varmuuden vuoksi” syötellä monesta purkista tavaraa. Tosin heinästä (hyvälaatuisesta) pitäisi valtaosan ravinteista tulla, heinäanalyysin teettäminen on ihan ruokinnan suunnittelun ydintä.

Laaja verenkuva – pieniä muutoksia

7 Jun

Ceelle on tehty säännöllisin väliajoin verianalyysi, jotta nähdään missä mennään oikeasti. Nyt toukokuussa otettiin laaja verenkuva, joka viimeksi on tehty noin kaksi vuotta sitten. Vertailuarvoja ei siis ole viime vuodelta täysin samalla tavalla, koska välissä on otettu vain perusverenkuva.

Laaja verenkuva antaa hyvän käsityksen siitä, miten hevonen voi ja miten esimerkiksi sen ruokintaa ja liikuntaa tulee säätää. Joitakin muutoksia Ceenkin verikokeen perusteella oli tarve tehdä kumpaankin. Ceellä muutokset raja-arvoista olivat aika pieniä ja pieniä säätöjä sen vuoksi tehtiinkin eläinlääkärin ohjeen mukaisesti.

Ensimmäisenä otetaan käsittelyyn kalsium. Sen raja-arvot hevosella ovat 2.6 – 3.4. Ceellä verinäyte kertoi arvoksi 2.58 eli vähän raja-arvon alle. Heinä on hevosen suurin kalsiuminlähde, joten heinäanalyysin teettäminen kannattaa. Apila, sinimailanen ja melassi ovat hyviä kalsiuminlähteitä. Kalsiumia on myös kivennäisvalmisteissa mukana.

Kalsiumin alhaiselle veriarvolle voi olla useita syitä. Hevoset menettävät kalsiumia hien, virtsan ja ulosteen mukana. Rasituksessa olevat hevoset syövät ja hikoilevat enemmän, jolloin kalsiumhukka ulostamisen ja hikoilun myötä lisääntyy. Viljapohjainen ruokinta lisää ravinnosta saatavan fosforin määrää, jolloin tarvitaan lisää kalsiumia oikean fosfori-kalsium-suhteen takaamiseksi. Ceen tapauksessa lähdetään ratkomaan ongelmaa nostamalla kivennäislisän määrää ja vaihtamalla puhdas pellava mykotoksiinieliminaattoriin (sisältää mm. kalsiumia ja E-vitamiinia). D-vitamiinia Cee saa Sankari-rehusta, jonka määrä on tarkastettava, sillä D-vitamiinin puutos voi olla yhtenä syynä kalsiumin huonoon imeytymiseen.

St Simon´s Tox-Vex

Toisena alhaisena arvona Ceellä oli kalium. Sen raja-arvot hevosella ovat 2.8 – 4.9. Ceellä arvo oli 2.6 eli jonkin verran raja-arvon alle. Kalium on tärkein elektrolyytti. Solujensisäiseen kalium-pitoisuuteen vaikuttavat useat hormonit, mm. aldosteroni ja kortisoli sekä elimistön pH ja natriumtasapaino. Vähäinen kaliumin määrä voi johtua mm. liiallisesta nesteytyksestä tai liiallisesta nesteen ja sitä kautta elektrolyyttien poistumisesta elimistöstä.

Ceellä on todella paksu karva ja sitä kautta myös elektrolyyttejä poistuu elimistöstä runsaasti hikoilun myötä. Tilannetta lähdetään korjaamaan siis lisäämällä elektrolyyttien syöttömäärää. Cee on saanutkin niitä alle suositusannoksen, joten vaaraa yliannostuksesta ei ole. Elektrolyyttivalmiste vaihtuu myös vähän tiukempaan tavaraan, jossa on mukana C-vitamiinilisä. C-vitamiini edesauttaa kaliumin imeytymistä.

Equine Products Restore-Lyte

Kolmantena Ceelle muutoksia aiheuttavana asiana verikokeissa oli neutrofiilien ja lymfosyyttien (molemmat valkosoluja) suhteellinen jakauma. Jakauman tulisi olla 60:40 – jos tästä on poikkeamia kumpaan tahansa suuntaan, kertoo se terveydellisistä ongelmista. Neutrofiilien ja lymfosyyttien suhdetta on yleisesti käytetty hevosen terveydentilan seurantaan. Ceellä jakauma oli 70:30.

Jos suhdeluku on vastakkainen (40:60) on kyseessä jonkinlainen akuutti stressi tai sairaustila, jonka yleensä aiheuttaa virus, kiputila, lihasongelma (tying up) tai matkustaminen. Jos suhdeluku muuttuu 70:30 tai 80:20 on se merkki kroonisesta stressistä, joka vaikuttaa suorituskykyyn. Yleisesti ottaen, jos suhdeluku on suurempi kuin 3:1 (75:25) hevonen ei voi hyvin, eikä yleensä parane ilman kilpailutaukoa, lepoa ja hoitoa. Sitkeä krooninen stressitila aiheuttaa sen, että lymfosyytit eivät uudistu hoidon myötä ja hevonen ei saavuta kykyjään vastaavaa tasoa. (1)

Neutrofiilit ovat puolustusjärjestelmän nopeasti reagoivia soluja (reagointiaika alle 4 tuntia ärsykkeeseen). Neutrofiilien tarkoitus on poistaa elimistöstä tunkeutujat ja puhdistaa elimistö nopeasti. Virustartunnoissa neutrofiilien määrä nousee nopeasti, kuten myös akuuteissa stressitilanteissa (esim. tulehdukset tai kuljetus).

Lymfosyyttien tehtävänä on tuottaa vasta-aineita ja ne kantavat mukanaan immuunipuolustuksen proteiineja. Nämä solut vähenevät jatkuvan stressin myötä – stressaavia tilanteita hevosella voivat olla mm. vamma, matkustaminen, hermostuttava tilanteet ja ylirasitus.

Ceellä neutrofiilien määrä oli raja-arvoissa eli 3.3, kun raja-arvot ovat 2.6 – 5.5. Lymfosyyttien määrä oli aivan alarajalla eli 1.4, kun hevosilla raja-arvot ovat 1.4 – 4.8. Ceellä tämä vinoutunut jakauma pyritään korjaamaan kevyemmällä kolmen viikon treenijaksolla, joka alkaa olla päätöksessään. TässäKIN huomaa sen, että kannattaa uskoa ammattilaisia. Hieroja sanoi jo jonkin aikaa sitten, että pitää muistaa myös lepo…

Ps. Nämä kaikki tulkinnat – syyt, seuraukset ja korjaukset – ovat omiani, enkä ole lääketieteen tai ravitsemustieteen ammattilainen. Kiva jos pidit lukemastasi, mutta konsultoi aina ammattilaista, jos hevosellasi on verikokeissa samanlaisia tai saman tyyppisiä arvoja.

Lähteet:

Karhunen Johanna & Kosonen Riikka, Verinäytteiden tulkinta ja hyödyntäminen kilpahevosten valmennuksessa 2011, Savonia-amk

Movet Oy, http://www.movet.fi

Luontoäidin hevoset, http://www.luontoaidinhevoset.fi

Ceen sapuskat

30 Apr

Taas on tullut aika laskea Ceen ruokinnan arvot. Ensi kuussa otetaan verikoe, joten on hyvä olla itsellä taustat selvillä, ovat verikokeen arvot sitten mitä ovatkaan. Koska tavoitteena on ihan vain suuntaa-antavat laskelmat, tein ne RaisioAgron Norra menu-laskurilla.

Käyttöaste-valikossa vaihtoehdot ovat: kevyt / kohtalainen / raskas / varsonut tamma. Cee liikkuu kuitenkin hikeen asti useamman kerran viikossa, joten mielestäni kohtalainen on oikea arvio rasitustasosta.

Laskurissa voi antaa omia arvoja tai käyttää vakioarvoja. Heinästä tallensin käytössäni olevan analyysin mukaiset arvot ja annoin laskurin täydentää puuttuvat arvot oletuksilla. Eli heinän arvot eivät ole täsmälleen oikeat – riittävän tarkat kuitenkin kertomaan, että heinä ei todellakaan riitä ruokinnaksi.

Lisäruoat tallensin hyödyntäen laskurin valmiita arvoja. Jos jälleen haluaisi täsmälllisemmän tuloksen, pitäisi kaikki tallentaa käyttäen omia arvoja (Greenline, musta kaura, pellava).

Kuten kuvasta näkyy, Cee saa laskennallisesti juuri ja juuri riittävästi energiaa ja valkuaista (SRV). Heinä ei muuten ole säilörehu vaan kuivaheinä, mutta laskuri antaa sen ainoaksi nimitykseksi säilön.

Lysiini on ehdottoman tärkeä aminohappo ja yleisimmin hevoset saavat sitä liian vähän ravinnosta. Kuvan lysiini-palkki näyttäytyy isona (heinän osuus), mutta heinäanalyysissä ei ollut lysiiniä mukana vaan arvona on käytetty laskennallista arvoa. Niinpä todellinen arvo lienee alhaisempi, kortisen heinän arvo olisi noin 50 g (laskuri antaa oletusarvoillla 58 g), kun tarve olisi 36,5 g.

Ylimääräinen lysiini poistuu virtsan mukana. Lysiinin suhteen ainoa huomioitava seikka onkin, että sitä pitää olla riittävästi, jotta proteiinisynteesi on mahdollinen. Kalsiumin ja fosforin osalta sama juttu heinän suhteen – niitä ei ollut analyysissä mukana ja laskennallisilla arvoilla mennään.

Nina Jaakkola (hevosenruokinta.blogspot.com):
Lopputuloksena tähtään siihen, että hevosen energian saanti on 110-120 % tarpeesta (koska vaikka tarkoitus ei ole kasvattaa läskiä vaan lihasta, niin silti pientä lisäenergiaa tarvitaan lisääntynyttä proteiinisynteesiä varten ja varmistamaan, että mahdollisesti lisääntyvä treeni ei aiheuta painon putoamista) ja valkuaisen saanti mahdollisimman lähellä optimia eli 100 prosenttia tarpeesta tai hieman yli.

Energian saannissa siis voisi olla Ceen tapauksessa vähän lisäämistä (numeroiden valossa). Mutta Cee on ollut virkeä, lähtenyt töihin mielellään, jaksanut tehdä hommia, palautunut hyvin, eikä ole laihtunut. Niinpä näillä ruokinnoillla mennään toistaiseksi. Ostin Ceelle tosin jo St Simon’s ToxVex -nimistä lisäravinnetta, mutta tutustun siihen ajan kanssa ja katsotaan mitä muutoksia tehdään sen myötä.

Aamuruoka:
0,5 litraa Fortinut mustaa kauraa (Tallitukku)
1 litra Sankari-rehua (RaisioAgro)
heinää

Päiväruoka:
heinää

Iltapäiväruoka:
heinää
1 litra Racing Greenlinea turvotettuna (ratsastuksen jälkeen)
vitamiinilisä Greenlinen seassa (tällä hetkellä B-vitamiini)

Iltaruoka:
0,5 litraa mustaa kauraa
1 litra Sankaria
0,5 dl Prima-kivennäistä (RaisioAgro)
1,5 dl pellavarouhetta liotettuna (BlackHorse)
elektrolyyttiä (Equine Products)
leipää, porkkanoita, omenoita, mandariinia, mitä nyt sattuu olemaankaan

Lopputulos: karva kiiltää, Cee on tyytyväisen oloinen, lihaksisto kehittyy ja Cee näyttää aika sporttiselta.

Ruokintaa ja verianalyysia

29 Nov

Cee on nyt syönyt Sankari-rehua ja Prima-kivennäistä 18.10. lähtien eli puolentoista kuukauden verran. Näkyvin muutos on karvan kiilto. Ceellä tosin on karva kiiltänyt aiemminkin, mutta nyt se on jopa niin kiiltävä että joskus epäilee laittaneensa siihen showshinea unissaan 😀

Cee hankasi häntäänsä polttiaisten takia syksyllä aika voimakkaasti. Olin ajatellut, että rehu vaikuttaisi siihen enemmän kuin mitä on tehnyt. Tosin rehun syöttöhän tulisi aloittaa hyvissä ajoin ennen polttiaisaikaa, liian myöhään aloitettu ei varmaankaan enää vaikuta samalla tavalla. Joka tapauksessa, Cee hankailee vähän häntäänsä edelleen (todella vähän, mutta niin että jouhista sen näkee). Ensi vuonna onkin mielenkiintoista nähdä, miten rehu vaikuttaa vaiko ei lainkaan.

Ceen sapuskat tällä hetkellä jakaantuu kolmeen ruokintakertaan (heinät neljä kertaa päivässä). Tässäpä nämä määrät.

Aamu:
1 litra kauraa
1 litra Sankaria

Ratsastuksen jälkeen:
1 litra Greenlinea (kunhan Raisio Agron toimitus tulee, niin tähän vaihtuu Pure Alfa)
1 painallus Chevinalia
(psyllium toistaiseksi)

Ilta:
1 litra kauraa
1 litra Sankaria
pieni määrä Prima-kivennäistä täydennykseksi
valkosipulirouhetta
ruusunmarjarouhetta
elektrolyyttiä (Cee saa joka päivä elektrolyyttitäydennystä, hikipäivinä enemmän, muuten sitten vähemmän)
pellavarouhetta liotettuna
porkkanoita ja pari palaa leipää jauheiden alla

Eläinlääkäri kävi ottamassa pienen verenkuvan hampaiden raspauksen yhteydessä. Jos muistatte vuosi sitten, niin Ceellä oli ravinnosta johtuva anemia, joka parani kuukauden vitamiinikuurilla (Chevinal) ja jatkamalla Greenlinen syöttämistä. Ero vuosien välillä oli hyvin pieni, tänä syksynä oli paremmat arvot ilman Chevinalia ja niin että mysli oli vaihtunut Sankariin. Mutta ero oli tosiaan hyvin pieni.

Marraskuu 2016 verikoe.

Marraskuu 2017 verikoe.

Lääkäri siis määräsi vitamiinikuurin tuttuun tapaan. Itse päättelin että myös psyllium-kuuri on nyt syytä antaa, jos ravintoaineiden imeytymisessä on ongelmia hiekan vuoksi. Molemmat kuurit alkoivat viime lauantaina eli tänään oli viides päivä. Cee on ollut täynnä energiaa kuin ilmapallo nyt muutaman päivän. Tarkemmin kun muistelin niin sama juttu taisi käydä viime vuonna vitamiinikuurin aloittamisen yhteydessä. Cee on esittänyt kaikenlaisia kevätjuhlaliikkeitä ja nopeita muuveja sekä kentällä että kentän ulkopuolella. Jos Ceehen vaikuttaa rauhoittava vahvasti niin vaikuttaa kyllä vitamiinitkin 😀 Hieno Cee ❤

Ruokinnan viilausta osa II, Sankari-rehu

20 Oct

Ceen ruokinnan viilaus aloitettiin elektrolyyteillä, niin kuin blogin seuraajat muistanevat. Uutta lyyttiä on nyt syöty viikko ja en voi uskoa, että sillä olisi niin suuri vaikutus kuin on ollut. Cee palautuu treeneistä ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Osa virran lisäyksestä voi johtua viilenneistä säistä, mutta kaikkea ei voi laittaa sen piikkiin. Cee on liikkunut todella halukkaasti nyt joka päivä – mielenkiinnolla seuraan tilannetta!

Tiistaina Cee aloitti saamaan Norra Sankari-rehua, pienellä totuttelumäärällä mennään toistaiseksi. Myös kivennäiset vaihdettiin samalla Norra Primaan. Yleensä en tee useampia muutoksia yhtä aikaisesti, jotta voin olla varma mistä muutos johtuu (jos muutos näkyy). Cee kuitenkin saa lisäkivennäisiä niin pienen määrän, että en usko sen muuttavan juuri suuntaan tai toiseen dramaattisesti tilannetta. Tällä hetkellä kivennäismäärä on noin neljännesdesi.

Sankari-rehu Ikea-kipossa.

Ensimmäisenä maisteluna tarjoilin pienen määrän Sankaria ihan pelkältään ruokakuppiin. Halusin nähdä, millä halukkuudella ja innolla kuiva pelletti tulee imuroiduksi 😉 Jos Cee olisi vetänyt sen vauhdilla, niin olisin ehkä harkinnut että annanko kuivaa pellettiä kuitenkaan – ihan ruokatorven tukoksen pelossa. Mutta Cee söi pelletit rauhassa, mutustellen ja maistellen (video Ceen fb-sivulla). Eli ei kun pelletin syöttöön!

Ceen aamuruokakippo näyttää siis nyt tältä (ainekset sekoitettuna).

Kauraa 1 litra, mysliä vajaa litra,
Sankaria se mitä litrasta jäi mysli vajaaksi.

Ja iltaruokakippo tältä (ainekset sekoitettuna, ilman porkkanoita ja melassileikettä).

Kauraa 1 litra, mysliä vajaa litra,
Sankaria se mitä litrasta jäi mysli vajaaksi,
Prima-kivennäisiä 2 pientä mittaa,
ruusunmarjarouhetta pieni mitta,
valkosipulia 2 vielä pienempää mittaa,
elektrolyyttiä 2 samanlaista pienempää mittaa.

Niin kauan kuin vanhaa mysliä on jäljellä, syö Cee tällaista sekoitusta ja sitten sen jälkeen siirrytään kaura-Sankari-sekoitukseen.

Kyselin rehusta myös Ruuhkavuosiratsastajalta, jonka Päde on syönyt Sankaria nyt jo pidemmän aikaa. Kiitos hyvistä vinkeistä! Huomenna ajattelin mennä HIHSissä käväisemään RaisioAgron osastolla heinäanalyysien kanssa. Katsotaan saanko jotain lisä-ajatuksia ruokinnan suhteen.

Kaveri kysyi miksi haluan vaihtaa rehun toiseen. Tästä ei ehkä ollut vielä mainintaa, mutta ensinnäkin Ceen tällä hetkellä syömä rehu on ulkomaista ja toisekseen se on hankalasti saatavaa. Koska Cee asuu “toisten nurkissa” on rehusäkkien varastointi hankalaa, joten kun niitä hakee vain kaksi kerrallaan, niin ruokinnasta tulee melko kallista (ja vaivalloista). Norra-rehut saa kotiin toimitettuna vaikka säkki kerrallaan ja kuljetus sisältyy säkin hintaan. Sitä helpommaksi ei voi enää rehujen hankinta tulla.

Kunhan Cee on syönyt jonkin aikaa uutta rehua, niin päivitetään tilannetta tännekin 🙂

Equine Products UK Everyday Electrolyte

14 Oct

Parisen vuotta sitten aloin syöttää Ceelle elektrolyyttejä joka päivä. Sillä on karsinassa suolakivi, mutta huomasin kuinka se ei sitä maistellut. Kivi ei kulunut sitten millään. Kokeilin vaikka mitä erilaisempia koostumukseltaan, eikä se välittänyt yhdestäkään niistä. Niinpä ainoa ratkaisu oli laittaa sille suolaa purkista.

Jotkut syöttävät ihan oikeasti suolaa (esim. merisuolaa), mutta itse päädyin lisäämään iltasapuskaan elektrolyytti-valmistetta, jotta myös muut hien mukana poistuvat ainesosat saadaan palautettua elimistöön. Tähän mennessä Cee on syönyt Pharmacaren Power-Lyte elektrolyyttijauhetta. Perusannos joka päivä on 20 g – jos se on hikoillut/hikinen, olen tuplannut annoksen ja antanut 40 g.

Power-Lyte sisältää tuoteselosteen mukaan seuraavia ainesosia: glukoosi, natriumkloridi, kaliumkloridi, aromi, magnesiumkloridi, kalsiumkloridi. Sen sisältämiä määriä ei löydy muualta kuin Eviran tekemästä rehuanalyysistä. Tässä vuodelta 2015 analyysin tulos (huom. analyysi ei kerro glukoosin (rypälesokeri) määrää), määrät g/kg: natrium 87, kalium 65, magnesium 0,83, kalsium 0,37. Jos tätä antaisi 50 g eli saman verran kuin Equine Productsin tuotetta, olisivat määrät: natrium 4,35 g, kalium 3,25 g, magnesium 0,042 g, kalsium 0,019 g. Jouduin lukemaan Eviran rehuanalyysin viisi kertaa ennen kuin uskoin analyysin tulokset.

Tällä viikolla Cee on aloittanut uuden elektrolyytin: Equine Productsin Everyday Electrolyte -valmisteen. Mikäli sitä syöttää 50 g, korvaa tuote esitteen mukaan 2,5 litran hikoilussa menetetyt elektrolyytit. Hevonen voi raskaassa työssä hikoilla 10-15 litraa tunnissa (Lähde: Hevostietokeskus ry). Tähän tosin sellainen huomio, että tavallinen harrastehevonen ei noihin hikisiin litramääriin pääse. Raskas työ vaatii raskaammat elektrolyytit 😉

Saksalainen tutkija Helmut Meyer on laatinut seuraavanlaisen taulukon, jossa on kuvattu erilaista työtä tekeville hevosille sopivat määrät. Tätä voinee edelleen pitää jonkinlaisena suuntaa antavana arviona, vaikkakin taulukko on jo vuodelta 1987.

Lähde: Pagan, J.D. 1998. Electrolytes and the performance horse.

Equine Productsin elektrolyytin koostumus on (hevosen annos 50 g):
natriumkloridi 23 g, magnesiumsulfaatti 9 g, kaliumkloridi 7 g, natriumbikarbonaatti 4,75 g, dekstroosi 3,25 g (D-glukoosi eli rypälesokerin eräs muoto), kalsiumkarbonaatti 3 g. Kannattaa verrata näitä arvoja tuohon edellä mainittuun valmisteeseen. Alkuperäisrodun omistajaa kiinnostanee erityisesti sokerin alhainen määrä.

Cee on syönyt tätä nyt vasta parisen päivää, joten vaikutuksia en vielä voi sanoa. Ainakin se nyt on jo selvää, että tällä tuotteella ei tule syöttäneeksi silkkaa sokeria ja täyteaineita vaan ihan sitä itseänsä – elektrolyyttejä. Siitä sitten voidaan olla montaa eri mieltä, että tarvitseeko hevonen elektrolyyttejä. Itse kuulun siihen “lahkoon”, joka niitä syöttää. Jokainen päättäköön itse ja lukekoon ne tutkimukset, jotka tukevat omaa ajatusmaailmaa.

Lannehalvaus ja elektrolyytit (engl. tying up), Harris & Snow (1992).
Elektrolyytit ja suoritushevoset, Pagan (1998).

Tuotteen maahantuoja on VetAgro Oy, josta voi tiedustella ajan tasalla olevaa jälleenmyyjien listaa. Tämä ei ole yhteistyöpostaus vaan tehty omasta mielenkiinnosta elektrolyyttien ihmeelliseen maailmaan.