Tag Archives: suomenhevonen110

250. postaus

26 Aug

Olen helposti innostuvaa sorttia. Yhtä nopeasti kun innostun, voi kiinnostukseni myös hiipua. Blogin perustaminenkin tuli tehtyä innostuksen puuskassa, saunakeskustelun jälkeen. Tekstejä on nyt tullut kirjoitettua 4,5 vuoden ajan, tosin heti ensimmäisenä vuonna tuli pitkähkö tauko kirjoitteluun. Hämmästyttävän pitkä aika siis, eikä se tunnukaan kyllä yhtään niin pitkältä.

Tammikuu 2013, blogin ensimmäisten postausten kuva.
Raika, nyt jo taivaslaitumilla.

Aiheet on vaihdelleet aikojen saatossa, aina tee-se-itse-teemasta treenivideoihin. Kaikista suosituin juttu on ollut ja on edelleen tee-se-itse lämmitettävä vesiastia hevosille. Taisin olla edelläkävijöiden joukossa itse tehdyissä vesiastioissa. Sen jälkeen vesiastioista onkin kirjoitettu monen monta juttua ja ohjetta muilla sivustoilla. TSI-teemassa ollaan tehty heinäastiaa, vesimattoa ja laidunkatostakin!

Marraskuussa 2013 tehtiin lämmitettävää vesiastiaa.

Treenivideoita haluaisin julkaista enemmänkin, sillä liikkuvaa kuvaa seuraamalla oppii paljon. Niistä olisi hyötyä paitsi itselle, myös muille (ainakin “älä tee näin” -vinkkien takia). Niiden osalta vaan on se tyypillinen kuvaajapula. Joskus tulee  laitettua kamera yksin kuvaamaan aitaan kiinni, mutta varsinkin jos kentällä on muita samaan aikaan, on videossa aikamoinen muokkaaminen. Kiitokset Tilves photographyn, on kuitenkin kuvia ja videoita jonkin verran ylipäätään olemassa ❤

Estevalkku elokuussa 2014. Videon laatu on heikompi kuin nykylaitteilla, mutta ihanaa että vanhempiakin videoita olemassa.

Aika monta postausta on tullut tehtyä Back on Trackin tuotteista. Olen saanut niitä testattavaksi ja tästä yhteistyöstä olen kiitollinen ❤ Paitsi että olen huomannut että BoTin tuotteet ovat oikeasti hyviä, on postausten valmistelussa saanut tutustua moniin tutkimuksiin, jotka olisivat saattaneet muuten jäädä lukematta. Vaikka tieto lisää tuskaa, ei ilman tietoa voi tehdä (harkittuja) päätöksiä. Mutu-tuntumallakin voi selvitä, mutta allekirjoitan täysin sanonnan “lukeminen kannattaa aina”. Samanlaista taustojen selvittelyä on tullut tehtyä mm. ruokinnasta, hevosen kehonhoidosta, trailereista jne.

Blogin eka tuotetesti kesäkuussa 2015. Laitettiin heti BoTin ratsastussuojat tosi toimiin eli kuraiselle hiekkakentälle. Hyvin toimi ja samat suojat käytössä edelleen. Satulahuopakin on edelleen muuten käytössä 😀

Pitkät pätkät on tullut kirjoiteltua estetuomari- ja ratamestari-koulutuksista sekä kilpailujen järjestämisestä ja radoista. Kun olen lukenut hyvän kirjan, siitäkin on tullut mainittua teksteissä. Tekstejä on ollut laidasta laitaan, aina oman kiinnostukseni mukaan. Tämä onkin ollut kantava voima – kirjoitan siitä mikä kiinnostaa itseäni. Blogin laitoin tulillekin alunperin nimensä mukaisesti virkistämään omaa muistiani. Päiväkirjaksi / muistivihkoksi.

Kyra ja ratsastuksen taito on kouluratsastuksen must-have-kirja. Omasta mielestäni George Morriksen Taitava ratsastaja on esteratsastuksen vastaava. Kesälomalukemista vuodelta 2015.

Vaikka tästä kirjoituksesta voisi nyt saada käsityksen, että muistellaan vaan vanhoja, laitetaan pillit pussiin ja tämä oli tässä, niin ehei! Aihioita kirjoituksille on tallennettuna, odottamassa viimeistelyä. Muutamia toivepostauksiakin on vielä odottamassa vuoroaan, lähes valmiina. Ja eilisestä kouluvalmennuksestakin on tulossa postaus, kun kaveri otti hetken videota ❤

Koska nyt on kaikella tapaa juhlavuosi, juhlistetaan sitä vielä isommin! Cee täytti toukokuussa pyöreitä vuosia (10), suomenhevosen kantakirjan syntymisestä on 110 vuotta ja Suomi täyttää 100 vuotta. Niinpä päätin teettää Ceelle fanipaidan 😀 Suunnitelma ei ole ihan täysin valmis, mutta jollain näillä linjoilla sen kanssa mennään…

Kiva kun olette mukana – toivottavasti seuraavienkin 250 postauksen ajan ❤

Advertisements

Suomen valovoimaisimman suomenhevosen kuvaukset

5 Aug

Aktiivi Cecil Ceen fb-sivulla oli jokin aika sitten kisa, johon kaikki suomenhevoset iästä tai jalostussuunnasta riippumatta saivat osallistua. Kisassa etsittiin Suomen valovoimaisinta suomenhevosta juhlavuoden kunniaksi. Valinnan suoritti raati, jossa mukana olivat valokuvaaja Matti Kallio, kuvajournalisti Ossi Ahola Aamulehdestä ja minä itse. Kuvia saapui lopulta melkein 250 kappaletta, joista voittajaksi valittiin Muistin Poika.

Kuva: Veli Rickhard Ojala.

Kisassa palkintona oli Veljekset Wahlstenin lahjoittaman loimen lisäksi myös valokuvaus-sessio Tilves photographyn kanssa. Kuvia otettiin sekä loimen kanssa että myös voittajan valitsemasta teemasta. Voittaja Soile valitsi teemaksi steampunkin hengessä otetut kuvat Muistin Pojan kanssa. Tässä oma lempikuvani näistä kuvista poimittuna. (Kaikki postauksen muut kuvat kuin ensimmäinen Tilves photography.)

Muistin Poika on 27-vuotias ruuna, jonka omistaa hevosen kasvattajan lapsenlapsi. Heillä on pian 21 vuotta yhteistä eloa takana – kunnoitettava matka on siis kuljettu yhdessä! Muistin Poika on juuri niin monipuolinen kuin suomenhevonen vain voi olla. Sillä on ratsastettu sekä koulu- että esteratsastuksessa, ajettu reellä, uitettu ja startattu raveissakin.

Tässä muutama kuvaa voittajasta loimen kanssa – valitsin sellaiset kuvat joista itse pidin eniten. Niissä mielestäni tulee esiin parhaiten suomalaisuus ja suomenhevosen olemus. Muistin Poika on niin rauhallisen ja lempeän näköinen ❤

Ja viimeisenä ehdoton suosikkini loimikuvista ❤

Tämä Suomen valovoimaisimman suomenhevosen etsintä kuvauksineen oli mielenkiintoinen toteuttaa. Aikaa siihen sai kulumaan aika reilusti joka vaiheessa, mutta ei ole poissuljettua etteikö toistakin tällaista voisi lähteä ideoimaan.

Suomen valovoimaisin suomenhevonen on…

7 Jul

Ceen fb-sivulla käytiin suomenhevonen 110 -juhlavuoden kunniaksi kisa, jossa etsittiin Suomen valovoimaisinta suomenhevosta. Kilpailuun otti osaa 244 toinen toistaan ihanampaa suomenhevosta, joista mikä tahansa olisi voinut olla voittaja.

Raadissa yhtenä voittajaa valitsemassa oli valokuvaaja Matti Kallio, Tilves photography. Hän sai ensimmäisen kameransa jo 70-luvulla alle 10-vuotiaana ja on kuvannut siitä lähtien. Kallion kuviin hevosihmiset ovat voineet törmätä esimerkiksi selatessaan kilparatsastusaiheisia kuvia.

Median näkökulmaa raadissa edusti kuvajournalisti Ossi Ahola Aamulehdestä. Hän aloitti valokuvaamisen synnyinkaupungissaan Raahessa 90-luvun lopussa. Ahola on opiskellut valokuvausta Lapin ja Tampereen yliopistoissa sekä Haagin kuninkaallisessa taideakatemiassa.

Kilpailun toteutuksesta vastasi bloggaaja ja suomenhevos-intoilija Tarja Kallio, ratsastaja.wordpress.com, eli minä itse. Blogin kirjoittamisen aloitin tammikuussa 2013 mutta hevosia elämääni on kuulunut jo 80-luvulta asti. Suomenhevonen on lähellä sydäntäni ja halusin nostaa suomenhevosta näkyville juhlavuonna.

Blogin tähti Aktiivi Cecil Cee.

Voittaja oli loppujen lopuksi aivan ylivoimainen eikä valinta sittenkään osoittautunut mahdottomaksi, vaikka osallistujia oli hurja määrä. Voittajahevosessa arvostettiin perinteisyyttä mutta myös kykyä  luoda tunnelmaa kuvaan.

Kilpailussa oli todella paljon erittäin hyviä ehdokkaita. Voittaja vastaa mielikuvaani siitä, mikä on suomenhevonen. Jykevä ja ryhdikäs ja suomalainen.
– Matti Kallio

Valokuva Muistin Poika on klassista kuvailmaisua noudattava, aito tilannekuva. Kuvan rauhallisen sommittelun avulla katsojalle avautuu luotettava hetki hevosen ja ihmisen välillä. Hevosen jyhkeän profiilin muodot on esitetty kuvassa tasapainoisesti pienintä karvanhaituvaa myöten. Turpa painautuu ihmisen kasvoja vasten määrätietoisen lempeästi. Ihmisen luottavan katseen ja hevosen tyynen olemuksen kohtaaminen luo kuvaan tarinan, johon katsoja voi samaistua.
Mustavalkoisuus on perusteltu valinta, sillä se toimii yhdessä kuva-alan ajattoman sommittelun kanssa. Kuva on tarpeeksi riisuttu ja ajaton, jolloin sen pääviesti nousee uskottavasti esiin. Tämä kuva kestää aikaa, ja se toimii vielä sadan vuodenkin kuluttua.
– Ossi Ahola

Hevosen silmät ovat sielun peili ja voittajahevosen silmissä asuu suuri rauha ja lempeys. Hevosen läsnäolo oman ihmisensä kanssa ja syvä keskinäinen luottamus ratkaisivat omalta osaltani sen mille hevoselle eniten tähtiä annoin.
– Tarja Kallio

Suomen valovoimaisimmaksi suomenhevoksi valittiin Muistin Poika. Se sai raadilta 13 tähteä (max 15 tähteä). Onnea!

Muistin Poika.
Kuva: Veli Rickhard Ojala.

Palkinnothan olivat tässä kisassa huikeat ❤ 

Veljekset Wahlsten lahjoitti palkinnoksi Horse Comfort Premium -edustusloimen arvoltaan 159 euroa. Tilves photography lahjoitti kuvaussession, jonka arvo on 249 euroa.

Loimi toimitetaan voittajalle samalla kun käydään ottamassa voittokuvat. Kuvauksen ajankohta sovitaan voittajan kanssa erikseen. Onnea vielä kerran Muistin Pojalle ja omistajalleen!

Suomenhevonen 110 vuotta!

21 Jun

Suomenhevosen kantakirjan 110-juhlavuotta vietetään juuri nyt!

Sen kunniaksi laitetaan käyntiin kilpailu, jossa haetaan valovoimaisinta suomenhevoskasvoa. Kisaan voi osallistua Aktiivi Cecil Ceen fb-sivulla, lisäämällä kilpailusta kertovaan postaukseen kuvakommentin. Kisa on avoin kaikille suomenhevosen jalostussuunnille (pienhevonen, ratsu, juoksija, työhevonen). Hevosen tulee asua Suomessa.

Kuvakommentissa tulee olla:
– kuva kilpailuun osallistuvasta suomenhevosesta
– hevosen koko nimi

Voittajan palkinnot ovat huikeat!

Veljekset Wahlsten lahjoittaa palkinnoksi Horse Comfort Premium -edustusloimen. Loimi on valmistettu soft shell -materiaalista. Loimen etukiinnityksen päällä on tyylikäs läppä Horse Comfort Premium -logolla ja värinä kaunis tummansininen. Loimessa on irrotettavat ristivyöt. Loimen kyljissä on aukot, joista jalustimet saa pujotettua loimen ulkopuolelle, mikä helpottaa sen käyttöä ratsastuskäytössä. Loimesta on saatavilla kaksi kokoa: 145 cm ja 155 cm, joista voittaja voi valita sopivan kokoisen omalle hevoselleen. Loimen arvo on 159 euroa.

Tilves photography lahjoittaa palkinnoksi kuvaussession. Suomen valovoimaisimmasta suomenhevosesta otetaan kuvat tietysti voittoloimen kanssa, mutta sessiossa ehditään ottaa kuvat myös parista muusta aiheesta (tarkempi kuvauksen sisältö ja ajankohta sovitaan voittajan kanssa). Kuvauksen arvo on 249 euroa.

Voittajan kuvia voidaan käyttää blogin (ratsastaja.wordpress.com) sekä palkintojen lahjoittajien (Veljekset Wahlsten, Tilves photography) some-viestinnässä, mutta ei muussa kaupallisessa tarkoituksessa, jollei siitä erikseen sovita voittajan kanssa. Voittajan valinta suoritetaan 1.7.

Aktiivi Cecil Cee

28 Dec

Tämä kirjoitus juhlistaa alkavaa Suomen 100-vuotisjuhlaa sekä suomenhevosen 110-vuotisjuhlaa.

Aktiivi Cecil Cee syntyi toukokuussa 2007 Inkoossa, emänsä Emilia Koon neljäntenä varsana. Ceen sukujuuret ovat selvillä 1800-luvun puolivälin paikkeille asti (24 sukupolvea) ja kuuluisat suomenhevoset kuten Murto (2306) ja Kirppu (Tt 710) löytyvät sen suvusta – niin kuin monen muunkin suomenhevosen.

BoTdressage1[Aktiivi Cecil Cee. Kuva: Tilves photography]

Murto syntyi vuonna 1917 ja oria syytettiin aikoinaan lämminverisyydestä. Syytökset johtuivat pitkälti siitä, että Murto alitti ensimmäisenä suomenhevosena 1.30-ajan. Oria ei ensin hyväksytty kantakirjaankaan näiden vierasveriepäilyjen vuoksi, mutta lopulta näin tehtiin ja Murrosta jäi 52 kantakirjaoria ja 134 kantakirjatammaa sekä lukemattomia kantakirjattomia jälkeläisiä. Näiden jälkeläisten välityksellä Murto on lähes kolmenkymmenen ravikuninkaallisen isälinja.

murto[Murto. Suomen Hevosurheilulehti Oy – Kaikkien Aikojen Kuninkuusravit.
Ladattu: wikimedia.org]

Vuonna 1879 syntynyt Kirppu muodostaa vanhimman edelleenkin elävän orilinjan. Nykypäivän kirppulaiset polveutuvat orin toisen tärkeän pojan Hilpurin kautta. Kirppu muistetaan Suurten Orikilpailujen sankarina mm. suomenennätysajallaan (5.34,4 km-aika 44,2) Hämeenlinnassa 1888. Kirpun sukulinja on nykyisin harvinaistunut.

kirppu_with_fabricius[Kirppu. Suomen hevosurheilu (1968, K.J. Gummerus, s.14).
Ladattu: Wikimedia.org]

Vihi-Totti R-KTK, Aktiivi Cecil Ceen isä, siirtyi tässä kuussa vihreämmille laitumille ❤ Vihi-Totti on mainittu muun muassa suomenratsujen kuninkaallisia käsitelleessä tutkielmassa (Vanha-Similä: 22). Vihi-Totti oli viidenneksi menestynein ori, kun tarkastellaan kouluratsastusluokissa suomenratsujen kuninkaallisissa sijoittuneiden jälkeläisten määrää (Vihi-Totilla 8 sijoittunutta, parhaalla 11, tilanne 2013). Kilparatsuina toimivien suomenhevosten parhaista suurin osa on edelleen juoksijaoriiden jälkeläisiä, kuten myös Vihi-Totti, joka saavutti muun muassa suomenhevosten koulumestaruudessa hopeaa. Vihi-Totti (18.5.1993 – 19.12.2016).

vihi-totti[Vihi-Totti. Kuva: Annika Koivula]

Vanha-Similän tutkimuksessa tarkasteltiin myös emänisälinjojen vaikutusta laatuarvostelun ikäluokkavoittajiin. Menestynein orivalinta jakautui neljän oriin kesken, yhden näistä ollessa Ceenkin taustalta (emänisä) löytyvä Hilurin Lento J-KTK. Muita voittajia tarkastellessa Ceen eii. Hiluri J-KTK ja eiii. Hilu J-KTK ovat tutkimuksen mukaan tuottaneet menestyjiä sekä este- että kouluratsastuksen luokissa.

Ceen sukuun voit tutustua tarkemmin Sukupostissa.

Lähteet: Vanha-Similä Annmari. 2010. Tutkielma: Suomenratsujen kuninkaalliset, Ikäluokkakilpailujen vaikutuksesta suomenhevosratsun jalostuksen kehitykseen. Viitattu 10.12.2016.

Suomenhevosen elämää Karuttassa

25 Dec

Tämä kirjoitus juhlistaa alkavaa Suomen 100-vuotisjuhlaa sekä suomenhevosen 110-vuotisjuhlaa.

SUOMENHEVOSEN ELÄMÄÄ KARUTTASSA

Karuttan kylä sijaitsee Hämeenlinnan kaupungin entisen Tuuloksen kunnan alueella, kantakaupungista valtatie 10 pitkin kuljettaessa Lahteen päin, heti entisen Hauhon kunnan rajan jälkeen. Asutusta tällä alueella on ollut muinaistutkimusten mukaan jo nuorakeraamisella kaudella. Tällöin Karutta-järven rannalla on sijainnut virkeätäkin asutusta, joka on hävinnyt kuitenkin noin 2 000 vuotta eKr. Karutta-järven tyhjentyminen on todennäköisesti tapahtunut noihin aikoihin, mahdollisesti keramiikan valmistukseen käytetyn maa-aineksen keruun ja sitä myötä syöpyneen harjun katoamisen vuoksi. Harjun katoaminen aiheutti järven tulvimisen ja nyt jäljellä on pelkkä pieni lampi. (Maula)

”Karutan kylää ei kait ole missään varsinaisesti merkitty kyläksi. Aluksi olikin näillä paikoin vain pari taloa, Hurrinkivi ja Karutta. Kun asutustoiminta alkoi, uusi asutusalue oli nimeltään Lahonmaa. Postiosoitteena on koko ajan ollut Karutta tai Kirmunti kuitenkin. Itse asiassa karuttalaiset kuuluvat joko Sairialan tai Syrjäntaan kyliin riippuen siitä, miten maat on lohkottu. Paikkakunta tunnetaan kuitenkin Karuttana paremmin ja sen ovat kyläläisetkin omaksuneet kotikylänsä nimeksi.” (Hyytiä)

Toisessa maailmansodassa maamme oli menettänyt suuren osan maa-alueestaan ja uudelleenasutus oli välttämätöntä. Rintamamiehet tarvitsivat lisäksi työtä ja toimeentuloa. Vuosien 1940-1960 aikana Suomeen raivattiin 90 000 uutta tilaa, peltoineen. Vaikka konevoimaa olikin tarjolla varsinkin 1950-luvulta lähtien, tehtiin suurin osa työstä mies- ja hevosvoimin. (Saastamoinen: 43-44)

Myös Karuttaan lohkottiin maanhankintalain nojalla tiloja karjalaisille evakoille. Heillä oli etuoikeus näihin asutustiloihin, joita myös asuntosaunoiksi sanottiin. Jos näitä jäi tyhjiksi, annettiin niitä asutustiloiksi myös maata haluaville rintamamiehille sodan jälkeen. Rintamamiestiloille oli asetettu viiden vuoden pakollinen asumisaika, jonka jälkeen tilat saattoivat vaihtaa omistajaa. Karuttan uudisasutusta varten vuonna 1949 kylässä oli ”kansainvälinen raivausleiri, jolla oli nuoria miehiä töissä Indonesiasta ja Kiinasta asti, sekä useista Euroopan maista (Hyytiä: Kerttu Heikkilä)”. Ensimmäisinä toimenpiteinä valtion toimesta olikin kaadettu puut peltojen päältä. Näistä puista tehtiin kenttäsirkkelillä puutavaraa asuinrakennusten rakennustarpeiksi.

Hautalöytöjen perusteella hevosia on ollut Suomen alueella jo 400-800 -luvuilla, mutta hevosten tarkkaa alkuperää ei tunneta. Ensimmäiset viralliset merkinnät asiakirjoihin suomalaisesta hevosesta löytyvät 1300-luvun vaihteesta. Suomenhevosta pidetään hyvänä yleishevosena, sillä se soveltuu lähes kaikkiin hevosen käyttötarkoituksiin maassamme: maatalous- ja metsätöihin, raviurheiluun ja ratsastukseen.

”Suomenhevonen rinnastetaan suomalaiseen ihmiseen. Sen sanotaan olevan sisukas, uhrautuvainen, vähään tyytyvä korpisoturi, joka on valmis vaikka kuolemaan isänmaan puolesta.” (Saastamoinen: 36)

CeeMV1

KARUTTAN HEVOSET SOTIEN JÄLKEISEN JÄLLEENRAKENNUKSEN AIKAAN JA MUUTAMA VUOSIKYMMEN SEN JÄLKEENKIN

Karuttan kylällä on saattanut olla enemmänkin hevosia kuin mitä seuraavassa on mainittu. Muinaisen Preussin työtutkimusinstituutin laskelmien mukaan tarvittiin 12 vetohevosta 100 viljelyshehtaaria kohden ja hevosmäärä jälleenrakentamisen huippuaikana nousi noin 400 000 yksilöön. Useimmiten hevonen oli vahva työhevonen – suomenhevonen. Suomenhevoseen oli jalostuksen yhteydessä sekoittunut myös ulkomailta tuotujen hevosten sukua, joten täysin puhdasverisiä kaikki eivät välttämättä olleet.

Tilan hevosta käytettiin ympäri vuoden, vaikka kesällä hevoset usein saivatkin ainakin lyhyitä lepotaukoja raskaasta työstä.

”Kevään töihin kuuluivat äestys ja kylvö, jotka eivät tosin olleet raskaimmasta päästä. Keskikesään ajoittuivat heinätyöt, ja kesällä hevonen ehti huilatakin laitumella. Syksyllä koittivat raskaat kyntötyöt. Talvella hevosilla tehtiin metsä- ja siirtotöitä, mm. polttopuiden ja rehun ajoa ladoista talouskeskuksiin ja lannanajoa pelloille. Lisäksi hevosia käytettiin ympärivuotisesti matkantekoon, maidon ajoon meijeriin tai myöhemmin maitolaitureille keräilyä varten, viljan vientiin myllyyn jne.” (Saastamoinen, 38-40)

Tilakohtaiset, seuraavassa tekstissä esitellyt tiedot perustuvat vuonna 1981 koottuun kylätutkimukseen (kts.  tarkemmin lähdeluettelo: Hyytiä). Hevosten nimiä ei pääsääntöisesti ole dokumentoitu, eikä niitä omistaja-tietojen perusteellakaan löytynyt Suomen Hippos ry:n rekisteritiedoista.

Jo ennen Karuttan uudisasuttamista kylässä sijainneista taloista toinen, Hurrinkivi, myytiin uusille omistajille 1937. Tullessaan asukkaat toivat Luolajasta mukanaan hevosen, lehmän ja mullikan. Tilan isäntä joutui talvisodassa rintamalle ja sillä välin emännän piti hoitaa karja yksin (siihen aikaan kahdeksan lehmää, joutokarjaa, kanoja ja sikoja).  Martta Nummenpää muisteli: ”Joskus, kun vesi loppui kaivosta, se piti ajaa hevosella Karutan ojalta asti. Uskollisen hevosemme nimi oli Kulkuri ja sillä ajettiin myös maidot Eteläisten meijeriin.”

Toinen kylän alkuperäisistä taloista, Kirmunti, lohkottiin 1970-luvun puolivälissä kolmeen tilaan. Kirmunti jäi aikaisemmille omistajilleen ja uudelle Hevoshaka-nimiselle tilalle muuttivat asukkaat Hämeenlinnasta. Hevoshaassa oli vuonna 1950 rakennetun päärakennuksen lisäksi navetta, josta korjattiin talli uusien asukkaiden hevosille. Kiinteistö oli ostettu juurikin hevosharrastuksen vuoksi, heillä oli tullessaan kaksi hevosta ja varsa. Tilan maat olivat pääasiallisesti käytössä hevosten kesälaitumina. Tilalla harrastettiin sekä ratsu- että ravihevosia ja hevosia oli enimmillään viisi.

Puistolan tilalle muutettiin ensimmäisinä uudisasukkaina Karuttassa, keväällä 1947. Tilalla oli 3-4 lehmää ja hevonen, viljeltyä alaa oli noin kaksi hehtaaria.  Kun perheen nuorin lapsi lähti armeijaan, vanhempien lasten muutettua jo pois kotoa, olivat lehmät ja hevonen pakko myydä.

Suorannan tilalla oli 1940-luvun lopulla kolme lehmää, hevonen, lampaita ja kanoja sekä sika. Aluksi tulijat muuttivat asumaan asuntosaunaan, kuten tapana tuohon aikaan oli. Vasta muuton jälkeen rakennettiin asuinrakennus. Tilalla oli sekä peltoa että metsää, pellot raivattiin muuttovuonna. 1970-luvun alussa, sairauksien ja eläkeiän lähenemisen vuoksi pellot paketoitiin ja lehmät myytiin. Jorma-niminen hevonen jäi vielä seurahevoseksi tilalle, mutta se oli vanhuuden vuoksi myytävä vuosikymmenen loppupuolella. Kuriositeettina kerrottakoon, että hevosrekisteri tuntee sekä tammoja, ruunia että orihevosia Jorma-nimisinä.

Kivimäen tilalle (nyk. Kuusikko) muutettiin Juttilasta 1940-luvun puolivälissä. Tilalle rakennettiin asuinrakennus ja navetta, jossa pidettiin muutamaa lehmää, kanoja ja hevosta. Tilan koko oli noin 15 hehtaaria kunnes osa siitä myytiin 1970-luvun loppupuolella. Tällöin tilalla ei enää ollut eläimiä.

Hiekkamäen tilalla oli muutama lehmä, kanoja, sikoja ja hevonen. Kalliomäen tilalla pidettiin hevosta, neljää lehmää ja vasikoita. Suojalaan muuttaneet asukkaat toivat mukanaan hevosen, kaksi lehmää ja kanoja. Suojalan tilan hevosta käytettiin paljon metsäajoon, kunnes talon isäntä kuoli 1950-luvun lopulla.

CeeMV2

Talokankaan tila myytiin vuonna 1957 järjestyksessä toiselle omistajalle, joka piti tilalla lehmiä, kanoja hevosta. Vainismäen tilalla oli asukkaidensa lisäksi enimmillään neljä lehmää, hevonen ja kanoja. Hietalan tilan navetassa asustivat kaksi lehmää, lammas ja hevonen.

Tyynelä-nimiselle rintamamiestilalle muutettiin 1950-luvun alkupuolella. Tilalla pidettiin karjaa ja lisäksi tilalla oli hevonen, jolla tehtiin peltotyöt. Emännän kuoleman jälkeen lehmät myytiin ja hankittiin traktori. Kun myös Koiviston tila asutettiin 1950, muutti tällekin tilalle neljä lehmää ja hevonen. Koiviston tilan hevosella tehtiin peltotyöt pelloilla, joita oli 8 hehtaarin verran.

Juholan tila sai uudet omistajat 50-luvun lopulla. Navetassa asusti Hely Leppäkosken mukaan valmiina ”vanha hiirenharmaa, maho lehmä ja pieni musta hevonen.” Perhe muutti tilalle Sairialasta lehmän, nuorkarjan ja hevosen kanssa. Tila oli silloin kooltaan 36 hehtaaria, josta peltoa oli viisi. Vaikka tilalla oli Valmet-merkkinen traktori työkoneineen, oli käytössä myös hevosvetoiset työkoneet. Hevosta käytettiin erityisesti heinän kuljettamiseen pellolta latoon.

Mäntylän tilalle muutti viisi veljestä perheineen Hollolasta 1940-luvun lopulla. Aluksi tilalla oli kaksi lehmää, vasikka, lammas ja kaksi hevosta. Aiemmassa asuinpaikassa oli ehditty tilanpitoa varten hankkia jo omia hevostyökaluja. Niiden lisäksi käytettiin Kivennavan-Liikolan maamiesseuran ostamia koneita, joita muutkin Karuttan silloiset maanviljelijät käyttivät. Ensimmäinen traktori tilalle ostettiin 50-luvun puolivälissä, sitä ennen tilan työt tehtiin hevosilla.

Notkola-tila myytiin jo uusille asukkaille 1950-luvun loppupuolella. Tilan pinta-ala oli noin 30 hehtaaria, tilalla harjoitettiin karjankasvatusta. Tilalla oli myös hevonen: ”Hevonen oli isännän lemmikki, jolle löytyi helposti taskusta sokeripala” (Hyytiä: Siiriä Hyytiä).

Kuusiston tilalla oli pidetty paria lehmää, sikapossua ja hevosta. Tila myytiin vuonna 1950-luvun puolivälissä uusille omistajille, jotka ostivat toisenkin tilan Kuusiston vierestä, Verholan tilan. Verholan tilalla oli pidetty 2-3 lehmää, sikaa, kanoja ja hevosta. Kun tilojen uudet omistajat ensimmäisen kerran tulivat Karuttaan, Kerttu Heikkilä kuvaili sitä näin: ”…tie oli hyvin huono kärrytie, kurainen ja syvissä raiteissa. Silloin kuljettiin aina hevosella tai polkupyörällä, jos sattui pyörän omistamaan.” Verholan tilan tallissa oli hevonen, muita eläimiä lisäksi olivat kaksi lehmää, muutama kana ja kukko, kaksi sikapossua, kissa ja koira. Tilan pellot kynnettiin ja hankmottiin hevosella ja kylvettiin käsin.

”Sipilän metsässä oli silloin paljon lehmiä ja hevosia laitumella. Pohjoisten kylän suurien talojen joutokarjat ja monikymmenpäinen hevoslauma siellä kesäisin oleskeli (Hyytiä: Kerttu Heikkilä).” Verholan tilan isäntä ajoi tukkirahtia hevosella talvisin. Talvisin tämä oli tilan ainoa tulonlähde ja vaikka kuinka kova pakkanen oli, pakko oli työ tehdä. Kerttu Heikkilä kuvaili silloisia työvälineitä seuraavasti: ”Tukkireet oli sellaiset, että niissä oli kaksi rekeä perätysten, ensimmäisessä reessä oli tukkipanko, joka liikkui ja jossa oli raudasta tehdyt piikit ylöspäin. Siihen tukki nostettiin käsivoimilla tukkisaksia apuna käyttäen. Toinen pää nostettiin perässä kulkevaan pienempään takarekeen. Nämä reet oli ristikkoketjuilla yhdistetty.” Tilan hevonen myytiin pois kun koneiden aikakausi alkoi 1950-1960 -luvun taitteessa. Traktorit yleistyivätkin juuri 1950-luvulla, sillä traktorien tuonnin säännöstely vapautui. Vuoteen 1957 saakka traktoreista piti tehdä ostoanomus. (Saastamoinen: 42)

Päivärinta-niminen tila asutettiin 1950-luvun alkupuolella. Ensimmäisenä työnä pellot raivattiin – alkuraivauksen teki telaketjutraktori, ojat kaivettiin itse lapiolla. Puolet tilan pelloista tehtiin käsin kuokkimalla. Navetan rakentaminen aloitettiin seuraavana vuonna tekemällä ensin käsin kaikki seinätiilet. Lehmiä oli alkuun kaksi, lisäksi oli hieho, sikoja ja kanoja. Tilan hevonen ostettiin vuonna 1955. Hevosen oston yhteydessä ostettiin myös tarvittavat hevosvetoiset maatalouskoneet. Tilan isäntä hankki sivuansioita tukinteolla ja tukin ajolla. Ensimmäinen traktori tilalle tuli 1960-luvun alussa.

Karuttan kylän dokumentoiduista 32 asuntosaunasta ja kolmesta muusta talosta kaiken kaikkiaan noin 20 oli hevonen tai hevosia. Hevosella tehtiin enimmäkseen pelto- ja metsätöitä, mutta oli siitä seuralaisen rooliinkin, kuten haastatteluista käy ilmi. Kylätutkimuksen tekoaikana 1980-luvulla suomenhevoskanta kävi lähellä selviytymisrajaa, 14 000 yksilöä (Saastamoinen 2007: 45).

CeeMV3

KARUTTAN HEVOSET NYKYPÄIVÄNÄ

Sen jälkeen kun Karutan maatalousnaiset vuonna 1981 suoritti kylätutkimuksen, on useita hevosia ravannut Karuttan kylän teitä pitkin. Kun johonkin taloon on kerran tehty tilat hevosia varten, on yleensä asukkaiden vaihtuessa myös uusilla asukkailla ollut hevosia tullessaan. Tänä päivänä hevosia on useammassakin talossa. Enää hevoset eivät ole pelkästään suomenhevosia, vaan joukossa on mukana myös lämminverisiä ja puoliverisiä urheilu-, harraste ja seurahevosia.

Eniten hevosia Karuttassa on Ratsutalli Verrattomalla, joka sijaitsee Hevoshaka-tilalla. Tilalla on ollut hevosia ainakin 1970-luvun puolivälistä asti. Talli harjoittaa ratsastuskoulutoimintaa ja lisäksi ottaa yksityishevosia täysihoitoon. Valtaosa tallin asukeista on edelleen suomenhevosia rodultaan.

Laura Itkosen sanoihin on helppo lopettaa tämä kirjoitus: ”Vaikka suomenhevosen tehtävät ovat kokeneet suuriakin muutoksia aikojen kuluessa, hevosen perusluonne ei ole muuttunut miksikään. Sitä on aina ihailtu sen sopeutuvuuden, kestävyyden, vahvuuden, rehellisyyden, lojaalisuuden ja sisukkuuden takia. Jollakin tavalla olemme pystyneet samastumaan siihen. Suomenhevonen on esimerkillinen suomalainen.”

 

Lähteet:
Itkonen Laura. 2005. Suomalaisten symbolit.
Hyytiä Siiri (koonnut). Karutan maatalousnaiset. 1981. Karutta – Mistäs tiesit tänne tulla? Asukkaat ja asuttaminen vuoteen 1981. Kylätutkimus.
Maula Väinö. 1979. Alvettulan Kahdeksantuhatta vuotta tutkimusten ja päätelmien valossa. I ja II osa.
Saastamoinen Markku (toimittanut). 2007. Suomenhevonen.