Tag Archives: tilves photography

250. postaus

26 Aug

Olen helposti innostuvaa sorttia. Yhtä nopeasti kun innostun, voi kiinnostukseni myös hiipua. Blogin perustaminenkin tuli tehtyä innostuksen puuskassa, saunakeskustelun jälkeen. Tekstejä on nyt tullut kirjoitettua 4,5 vuoden ajan, tosin heti ensimmäisenä vuonna tuli pitkähkö tauko kirjoitteluun. Hämmästyttävän pitkä aika siis, eikä se tunnukaan kyllä yhtään niin pitkältä.

Tammikuu 2013, blogin ensimmäisten postausten kuva.
Raika, nyt jo taivaslaitumilla.

Aiheet on vaihdelleet aikojen saatossa, aina tee-se-itse-teemasta treenivideoihin. Kaikista suosituin juttu on ollut ja on edelleen tee-se-itse lämmitettävä vesiastia hevosille. Taisin olla edelläkävijöiden joukossa itse tehdyissä vesiastioissa. Sen jälkeen vesiastioista onkin kirjoitettu monen monta juttua ja ohjetta muilla sivustoilla. TSI-teemassa ollaan tehty heinäastiaa, vesimattoa ja laidunkatostakin!

Marraskuussa 2013 tehtiin lämmitettävää vesiastiaa.

Treenivideoita haluaisin julkaista enemmänkin, sillä liikkuvaa kuvaa seuraamalla oppii paljon. Niistä olisi hyötyä paitsi itselle, myös muille (ainakin “älä tee näin” -vinkkien takia). Niiden osalta vaan on se tyypillinen kuvaajapula. Joskus tulee  laitettua kamera yksin kuvaamaan aitaan kiinni, mutta varsinkin jos kentällä on muita samaan aikaan, on videossa aikamoinen muokkaaminen. Kiitokset Tilves photographyn, on kuitenkin kuvia ja videoita jonkin verran ylipäätään olemassa ❤

Estevalkku elokuussa 2014. Videon laatu on heikompi kuin nykylaitteilla, mutta ihanaa että vanhempiakin videoita olemassa.

Aika monta postausta on tullut tehtyä Back on Trackin tuotteista. Olen saanut niitä testattavaksi ja tästä yhteistyöstä olen kiitollinen ❤ Paitsi että olen huomannut että BoTin tuotteet ovat oikeasti hyviä, on postausten valmistelussa saanut tutustua moniin tutkimuksiin, jotka olisivat saattaneet muuten jäädä lukematta. Vaikka tieto lisää tuskaa, ei ilman tietoa voi tehdä (harkittuja) päätöksiä. Mutu-tuntumallakin voi selvitä, mutta allekirjoitan täysin sanonnan “lukeminen kannattaa aina”. Samanlaista taustojen selvittelyä on tullut tehtyä mm. ruokinnasta, hevosen kehonhoidosta, trailereista jne.

Blogin eka tuotetesti kesäkuussa 2015. Laitettiin heti BoTin ratsastussuojat tosi toimiin eli kuraiselle hiekkakentälle. Hyvin toimi ja samat suojat käytössä edelleen. Satulahuopakin on edelleen muuten käytössä 😀

Pitkät pätkät on tullut kirjoiteltua estetuomari- ja ratamestari-koulutuksista sekä kilpailujen järjestämisestä ja radoista. Kun olen lukenut hyvän kirjan, siitäkin on tullut mainittua teksteissä. Tekstejä on ollut laidasta laitaan, aina oman kiinnostukseni mukaan. Tämä onkin ollut kantava voima – kirjoitan siitä mikä kiinnostaa itseäni. Blogin laitoin tulillekin alunperin nimensä mukaisesti virkistämään omaa muistiani. Päiväkirjaksi / muistivihkoksi.

Kyra ja ratsastuksen taito on kouluratsastuksen must-have-kirja. Omasta mielestäni George Morriksen Taitava ratsastaja on esteratsastuksen vastaava. Kesälomalukemista vuodelta 2015.

Vaikka tästä kirjoituksesta voisi nyt saada käsityksen, että muistellaan vaan vanhoja, laitetaan pillit pussiin ja tämä oli tässä, niin ehei! Aihioita kirjoituksille on tallennettuna, odottamassa viimeistelyä. Muutamia toivepostauksiakin on vielä odottamassa vuoroaan, lähes valmiina. Ja eilisestä kouluvalmennuksestakin on tulossa postaus, kun kaveri otti hetken videota ❤

Koska nyt on kaikella tapaa juhlavuosi, juhlistetaan sitä vielä isommin! Cee täytti toukokuussa pyöreitä vuosia (10), suomenhevosen kantakirjan syntymisestä on 110 vuotta ja Suomi täyttää 100 vuotta. Niinpä päätin teettää Ceelle fanipaidan 😀 Suunnitelma ei ole ihan täysin valmis, mutta jollain näillä linjoilla sen kanssa mennään…

Kiva kun olette mukana – toivottavasti seuraavienkin 250 postauksen ajan ❤

Advertisements

Suomen valovoimaisimman suomenhevosen kuvaukset

5 Aug

Aktiivi Cecil Ceen fb-sivulla oli jokin aika sitten kisa, johon kaikki suomenhevoset iästä tai jalostussuunnasta riippumatta saivat osallistua. Kisassa etsittiin Suomen valovoimaisinta suomenhevosta juhlavuoden kunniaksi. Valinnan suoritti raati, jossa mukana olivat valokuvaaja Matti Kallio, kuvajournalisti Ossi Ahola Aamulehdestä ja minä itse. Kuvia saapui lopulta melkein 250 kappaletta, joista voittajaksi valittiin Muistin Poika.

Kuva: Veli Rickhard Ojala.

Kisassa palkintona oli Veljekset Wahlstenin lahjoittaman loimen lisäksi myös valokuvaus-sessio Tilves photographyn kanssa. Kuvia otettiin sekä loimen kanssa että myös voittajan valitsemasta teemasta. Voittaja Soile valitsi teemaksi steampunkin hengessä otetut kuvat Muistin Pojan kanssa. Tässä oma lempikuvani näistä kuvista poimittuna. (Kaikki postauksen muut kuvat kuin ensimmäinen Tilves photography.)

Muistin Poika on 27-vuotias ruuna, jonka omistaa hevosen kasvattajan lapsenlapsi. Heillä on pian 21 vuotta yhteistä eloa takana – kunnoitettava matka on siis kuljettu yhdessä! Muistin Poika on juuri niin monipuolinen kuin suomenhevonen vain voi olla. Sillä on ratsastettu sekä koulu- että esteratsastuksessa, ajettu reellä, uitettu ja startattu raveissakin.

Tässä muutama kuvaa voittajasta loimen kanssa – valitsin sellaiset kuvat joista itse pidin eniten. Niissä mielestäni tulee esiin parhaiten suomalaisuus ja suomenhevosen olemus. Muistin Poika on niin rauhallisen ja lempeän näköinen ❤

Ja viimeisenä ehdoton suosikkini loimikuvista ❤

Tämä Suomen valovoimaisimman suomenhevosen etsintä kuvauksineen oli mielenkiintoinen toteuttaa. Aikaa siihen sai kulumaan aika reilusti joka vaiheessa, mutta ei ole poissuljettua etteikö toistakin tällaista voisi lähteä ideoimaan.

Pohkeen vaikutus laukkaan

22 Jul

Ratsastin torstaina itsenäisesti kentällä. Vasen pohje kaikui taas kuuroille korville. Työstin sitä kuitenkin sitkeästi uudelleen ja uudelleen ja lopussa vasen pohjekin alkoi mennä perille. Lähes tunnin ratsastuksesta 5 minuuttia tuntui hyvältä. Näissä ristiriitaisissa tunnelmissa lähdettiin viikottaiseen kouluvalmennukseen perjantaina.

Kerroin Emilialle tästä torstaisesta ongelmasta, joten lähdettiinkin heti alkuravien jälkeen työstämään sitä. Kierros siis vasempaan suuntaan ja tekemään väistöjä pois vasemmasta pohkeesta (oikealle), kevyessä ravissa. Väistettiin jopa takaosaa edelle, jotta saatiin takajalat oikeasti väistämään pohjetta.

Alkuravailua.

Alkuun Cee punkesi samalla tavalla pohjetta vasten kuin torstainakin. Lisättiin sitten väistön perään heti voltti, jossa taivutettiin liioitellen sisäpohkeen (vasemman) ympärille. Voltilla edelleen siirrettiin pohkeesta takajalkoja ulospäin ja etuosaa sisälle päin. Varmistuen siitä, että kaula ei taivu liikaa – tämähän on myös Ceen perisynti vasempaan suuntaan.

Ravailua vieläkin.

Ihan jo muutaman toiston jälkeen vasen pohje alkoikin löytyä ja pystyin vaikuttamaan pienillä avuilla. Tuli ihan superhyvä fiilis. Tästä tulikin oivallus (vai muistutus), että kun Ceellä puoliero on kuitenkin näin iso, niin sitä vasenta on vaan työstettävä eri tavalla kuin oikeata.

Takajalkaa alle.

Toistettiin sama homma oikeaan kierrokseen (väistö vasemmalle) joka vahvempana puolena meni heti alusta alkaen valtavan hienosti.

Väistöä vasemmalle.

Siirryttäessä laukkatyöskentelyyn se isoin oivallus vasta tulikin! Miten suuri merkitys olikaan sillä että oli heti alkuun käyttänyt aikaa vasemman puolen suoristamiseen/taivuttamiseen! Vasen laukka oli vain hiuksenhienosti huonompi kuin oikea (vaiko jopa parempi kuin oikea?!), vaikka aikaisemmin siinä on ollut aikamoinen ero.

Oikea laukka eli ns. vahvempi laukka.

Vasen laukka eli ns. heikompi laukka.

Sain Ceen heti hyvin pohkeen eteen ja eteenpäinpyrkimys oli todella hyvä. Pääsin siis työstämään laukan laatua ihan heti.

Mielestäni paras kuva valkusta.

Perisyntini ohjien lipsuminen pidemmiksi näyttäytyi myös valmennuksen aikana. On se kumma kuinka niitä ohjia ei saa pidettyä käsissä vaikka siitä sanotaan (ja monta kertaa)…

Pitkällä ohjalla tsumpailua.

Valmennus toi paljon ajateltavaa ja olin todella tyytyväinen. On ihanaa, että olemme Ceen kanssa saaneet valmentajan, joka jaksaa puurtaa meidän perusongelmien kanssa. Tämän valmentajan kanssa ollaan tähän mennessä päästy HeD-tasolta HeA-tasolle, hitaasti mutta varmasti. Jos olisin itse parempi ratsastaja, olisi Ceekin varmasti kehittynyt nopeammin. Nyt ollaan opeteltu asioita yhdessä, osin kantapäänkin kautta.

Loppuravailua.

Kaikki postauksen kuvat (c) Tilves photography.

Suomen valovoimaisin suomenhevonen on…

7 Jul

Ceen fb-sivulla käytiin suomenhevonen 110 -juhlavuoden kunniaksi kisa, jossa etsittiin Suomen valovoimaisinta suomenhevosta. Kilpailuun otti osaa 244 toinen toistaan ihanampaa suomenhevosta, joista mikä tahansa olisi voinut olla voittaja.

Raadissa yhtenä voittajaa valitsemassa oli valokuvaaja Matti Kallio, Tilves photography. Hän sai ensimmäisen kameransa jo 70-luvulla alle 10-vuotiaana ja on kuvannut siitä lähtien. Kallion kuviin hevosihmiset ovat voineet törmätä esimerkiksi selatessaan kilparatsastusaiheisia kuvia.

Median näkökulmaa raadissa edusti kuvajournalisti Ossi Ahola Aamulehdestä. Hän aloitti valokuvaamisen synnyinkaupungissaan Raahessa 90-luvun lopussa. Ahola on opiskellut valokuvausta Lapin ja Tampereen yliopistoissa sekä Haagin kuninkaallisessa taideakatemiassa.

Kilpailun toteutuksesta vastasi bloggaaja ja suomenhevos-intoilija Tarja Kallio, ratsastaja.wordpress.com, eli minä itse. Blogin kirjoittamisen aloitin tammikuussa 2013 mutta hevosia elämääni on kuulunut jo 80-luvulta asti. Suomenhevonen on lähellä sydäntäni ja halusin nostaa suomenhevosta näkyville juhlavuonna.

Blogin tähti Aktiivi Cecil Cee.

Voittaja oli loppujen lopuksi aivan ylivoimainen eikä valinta sittenkään osoittautunut mahdottomaksi, vaikka osallistujia oli hurja määrä. Voittajahevosessa arvostettiin perinteisyyttä mutta myös kykyä  luoda tunnelmaa kuvaan.

Kilpailussa oli todella paljon erittäin hyviä ehdokkaita. Voittaja vastaa mielikuvaani siitä, mikä on suomenhevonen. Jykevä ja ryhdikäs ja suomalainen.
– Matti Kallio

Valokuva Muistin Poika on klassista kuvailmaisua noudattava, aito tilannekuva. Kuvan rauhallisen sommittelun avulla katsojalle avautuu luotettava hetki hevosen ja ihmisen välillä. Hevosen jyhkeän profiilin muodot on esitetty kuvassa tasapainoisesti pienintä karvanhaituvaa myöten. Turpa painautuu ihmisen kasvoja vasten määrätietoisen lempeästi. Ihmisen luottavan katseen ja hevosen tyynen olemuksen kohtaaminen luo kuvaan tarinan, johon katsoja voi samaistua.
Mustavalkoisuus on perusteltu valinta, sillä se toimii yhdessä kuva-alan ajattoman sommittelun kanssa. Kuva on tarpeeksi riisuttu ja ajaton, jolloin sen pääviesti nousee uskottavasti esiin. Tämä kuva kestää aikaa, ja se toimii vielä sadan vuodenkin kuluttua.
– Ossi Ahola

Hevosen silmät ovat sielun peili ja voittajahevosen silmissä asuu suuri rauha ja lempeys. Hevosen läsnäolo oman ihmisensä kanssa ja syvä keskinäinen luottamus ratkaisivat omalta osaltani sen mille hevoselle eniten tähtiä annoin.
– Tarja Kallio

Suomen valovoimaisimmaksi suomenhevoksi valittiin Muistin Poika. Se sai raadilta 13 tähteä (max 15 tähteä). Onnea!

Muistin Poika.
Kuva: Veli Rickhard Ojala.

Palkinnothan olivat tässä kisassa huikeat ❤ 

Veljekset Wahlsten lahjoitti palkinnoksi Horse Comfort Premium -edustusloimen arvoltaan 159 euroa. Tilves photography lahjoitti kuvaussession, jonka arvo on 249 euroa.

Loimi toimitetaan voittajalle samalla kun käydään ottamassa voittokuvat. Kuvauksen ajankohta sovitaan voittajan kanssa erikseen. Onnea vielä kerran Muistin Pojalle ja omistajalleen!

Suomenhevonen 110 vuotta!

21 Jun

Suomenhevosen kantakirjan 110-juhlavuotta vietetään juuri nyt!

Sen kunniaksi laitetaan käyntiin kilpailu, jossa haetaan valovoimaisinta suomenhevoskasvoa. Kisaan voi osallistua Aktiivi Cecil Ceen fb-sivulla, lisäämällä kilpailusta kertovaan postaukseen kuvakommentin. Kisa on avoin kaikille suomenhevosen jalostussuunnille (pienhevonen, ratsu, juoksija, työhevonen). Hevosen tulee asua Suomessa.

Kuvakommentissa tulee olla:
– kuva kilpailuun osallistuvasta suomenhevosesta
– hevosen koko nimi

Voittajan palkinnot ovat huikeat!

Veljekset Wahlsten lahjoittaa palkinnoksi Horse Comfort Premium -edustusloimen. Loimi on valmistettu soft shell -materiaalista. Loimen etukiinnityksen päällä on tyylikäs läppä Horse Comfort Premium -logolla ja värinä kaunis tummansininen. Loimessa on irrotettavat ristivyöt. Loimen kyljissä on aukot, joista jalustimet saa pujotettua loimen ulkopuolelle, mikä helpottaa sen käyttöä ratsastuskäytössä. Loimesta on saatavilla kaksi kokoa: 145 cm ja 155 cm, joista voittaja voi valita sopivan kokoisen omalle hevoselleen. Loimen arvo on 159 euroa.

Tilves photography lahjoittaa palkinnoksi kuvaussession. Suomen valovoimaisimmasta suomenhevosesta otetaan kuvat tietysti voittoloimen kanssa, mutta sessiossa ehditään ottaa kuvat myös parista muusta aiheesta (tarkempi kuvauksen sisältö ja ajankohta sovitaan voittajan kanssa). Kuvauksen arvo on 249 euroa.

Voittajan kuvia voidaan käyttää blogin (ratsastaja.wordpress.com) sekä palkintojen lahjoittajien (Veljekset Wahlsten, Tilves photography) some-viestinnässä, mutta ei muussa kaupallisessa tarkoituksessa, jollei siitä erikseen sovita voittajan kanssa. Voittajan valinta suoritetaan 1.7.

Ratsastuksen olympialajit yhdessä päivässä

18 Jun

Finnderbystä on jo vierähtänyt aikaa mutta tässä muutamia poimintoja kivasta päivästä Ypäjällä. Finnderby on siitä mukava tapahtuma, että yhden päivän aikana voi nähdä kaikki ratsastuksen olympialajit. Eikä ainoastaan nähdä, vaan esimerkiksi kenttäratsastuksen maastokokeella jopa päästä ihan tapahtumapaikalle, turvan mitan päähän.

Tuija Rosenqvist vedellä.
(Kaikki postauksen kuvat (c) Tilves photography.
Lisää kuvia löydät tilves.kuvat.fi -sivustolta.)

Lauantaipäivä starttasi meidän osaltamme kenttäkisojen maastokokeella. Päätimme jo alunperin mennä ns. pikkuvedelle, sillä siellä pääsimme tunnelmoimaan ihan vesiesteiden viereen ilman yleisöruuhkaa. Pikkuvesi oli aika alkuradasta, joten oli isommat mahdollisuudet että ratsukot pääsevät ylipäätään sinne asti – tämä kävikin sitten toteen, ennen isoa vettä jäi matkalle osa ja osan matka tyssäsi isolle vedelle.

Eirin Losvik vedellä.

Pikkuvesi oli yllättävän vaativa! Lähinnä ylöshyppy vedestä oli todella massiivinen Mannerheimin kenttäratsastuskilpailussa eli senioreiden SM-luokassa. Veden ensimmäiselle esteelle piti päästä hyvässä rytmissä ja riittävällä tempolla, jotta sai hyvän ylöshypyn vedestä. Tämä osoittautui monelle vaikeaksi – jos ensimmäinen este jäi “vajaaksi”.

Jännittävän maastokokeen jälkeen oli aika siirtyä lounaalle. Tänä vuonna Finnderbyyn sai ostaa itselleen “ringside-tablen” kuohuvine juomineen ja katselin että muutama oli sellaisen ottanutkin. Oma väkemme lounasti kutsuvieraslippujen turvin, mutta sen verran oli myöhempänä ajankohtana jo väljyyttä, että pääsimme ihastelemaan ratsastusta derbykentän reunalta. Kenttäratsastuksen palkintojenjaon tunnelma oli hieno! Kaikki katsomot kannustivat voittajaa ja sijoittuneita todella kuuluvasti – melkein tippa tuli linssiin itselläkin.

Johanna Soiluva, SM-kultamitalisti senioreissa.

Esteratsastuksesta katsoimme yhden luokan, joka hypättiin 140 cm korkeudella. Luokassa oli pitkä vesi, joka aiheutti aika monelle ratsukolle ongelmia. Osa ratsasti haudalle “hullua vauhtia”, osan vauhti kuoli jo matkalla (ehkä ratsastajan jännityksen vuoksi), mutta osa suoritti esteen yhtenä monista – ilman minkäänlaista yli- tai alisuorittamista. Nyt on pitkää vettä nähty aika monessa kilpailussa, joten todennäköisesti ensi vuonna tämä estetyyppi on jo useammalla paremmalla tolalla. Harjoitus tekee mestarin!

Tällä estekorkeudella oksereissakin alkaa olla pituutta – tässä yksi tyylinäyte. Kyllä siinä saa jo hevonen venyttää!

Päivän päätteeksi nautiskelimme vielä hetken ajan kouluratsastuksesta. Hienoja hevosia (ja ratsukoita) osallistui nuorten ratsastajien 1. SM-osakilpailuun!

Rosanna Melametsä – Hyops.

Ella Paloheimo – Wolle Wolkenstein.

Aivan mahtavan kiva päivä oli tänäkin vuonna Finnderbyssä! Kiitos Back on Track kutsumisesta vieraaksenne ❤

Ennakkotunnelmia Finnderbystä

6 Jun

Tänä vuonna lähdetään Finnderbyyn viettämään lauantaipäivää – kiitos Back on Track ❤ Cee jää laitumelle tammakaverinsa kanssa lepäilemään – uskon että se sopii hepalle enemmän kuin hyvin 🙂 Lauantaina tarjolla on alla lueteltuja luokkia (ajantasaiset lähtölistat ja aikataulut löytyvät equipestä finnderby-hakusanalla kilpailujen aikana).

Esteratsastus
8:30 Lk 9 130cm, arv. 367.1 (A1/A2), 7v Racing Trophy
9:20 Lk 10 120cm, arv. 367.1 (A1/A1), 6v Racing Trophy
10:30 Lk 11 110cm, arv. 367.1 (A1/A1), 5v Racing Trophy
14:00 Lk 12 Prix de LähiTapiola 140+140cm, arv. A.2.0+A.2.0, LähiTapiola Future Challenge
16:00 Lk 13 Prix de Nutrolin 130/140cm, arv. A.2.0 avoin kaikille
18:00 Lk 14 Prix de Jahti&Vahti 100cm, arv. AM5, Suomenhevosderby , Dog & Horse -kilpailu

[John Antell – Denzel. Finnderby-luokan voittaja vuosimallia 2016.]

Kouluratsastus
10:00-12:10 Lk 107a Prix de K-Maatalous Va B, FEI Kür Junioreille, Junioreiden SM, 2.osakilpailu
9:00-11:30 Lk 107b Prix de Saarioinen Va B, FEI Junioreiden esiohj., Junioreiden 2. SM-osakilpailusta karsiutuneille ratsukoille
13:00-14:30 Lk 108 Prix de Back on Track Va A, FEI Nuorten joukkueohj., Nuorten ratsastajien SM, 1.osakilpailu
15:30-17:40 Lk 109 Prix de Nutrolin FEI Grand Prix, Senioreiden SM, 1. osakilpailu
12:40-13:30 Lk 110 HeA, FEI Esiohjelma 5-vuotiaille, avoin 5v hevosille, katsastusluokka nuorten hevosten MM-kilpailuun
13:40-14:35 Lk 111 Va B, FEI Esiohjelma 6-vuotiaille hevosille, avoin 6v hevosille, katsastusluokka nuorten hevosten MM-kilpailuun

[Jaana Kivimäki – Bellilene. Pohjoismaiden mestaruuskulta pararatsastuksessa 2016.]

Kenttäratsastus
11:30-13:00 Lk 201 & 202 Prix de Subaru Kenttäratsastuskilpailun maastokoe

Reining
13:30-15:30 CRI3* – Wanha-maneesi

[Sanna Siltakorpi – Lucky Accord. Suomenmestarit kenttäratsastuksessa 2016.]

Näistä omaan päiväohjelmaan valikoituivat:
11:30-13:00 Lk 201 & 202 Prix de Subaru Kenttäratsastuskilpailun maastokoe
13:00-14:30 Lk 108 Prix de Back on Track Va A, FEI Nuorten joukkueohj., Nuorten ratsastajien SM, 1.osakilpailu
14:00 Lk 12 Prix de LähiTapiola 140+140cm, arv. A.2.0+A.2.0, LähiTapiola Future Challenge

Mielelläni olisin katsonut myös kello 18 alkavaksi ilmoitetun suomenhevosderbyn, mutta alkamisaika on aivan liian myöhäinen pidemmän matkan takaa tulevalle, varsinkin kun hevoset on vielä laitettava yöpuulle. Jos siis luokka ei aikaistu merkittävästi, jää se harmillisesti väliin 😦

Mitä muuta Finnderbyssä voi tehdä?

Viime vuonna supersuosion saanut maastoradan kävely saa jatkoa! EM-kisoihin tähtävää Elmo Jankari poikkeaa jälleen Finnderbyyn ja vetää yleisölle Manneriheimin kenttäkilpailun maastoradan kävelyn! Lähtö lauantaina klo 10 punaiselta huvimajalta derbykentän verkan vierestä!

Maastoradan kävely on varmasti suosituimpien ohjelmien joukossa. Ison suosion saanevat myös expo-alueen myyntikojut – Finnderbyssä on perinteisesti hyviä tarjouksia mm. hevosvarusteista.

Ruokaa ja juomaa alueelta myös saa, mutta kannattaa varautua jonottamaan suosituimpina ajankohtina. Toinen vaihtoehto on pakata eväsreppu mukaan ja istua nurmikolla auringonpaisteessa (lauantaille on luvattu hyvää keliä!) nautiskelemassa picnic-korin tarjoiluista.

Hyvää Finnderby-viikonloppua kaikille!

Ps. Kaikki postauksen kuvat (c) Tilves photography