Finnderbystä on jo vierähtänyt aikaa mutta tässä muutamia poimintoja kivasta päivästä Ypäjällä. Finnderby on siitä mukava tapahtuma, että yhden päivän aikana voi nähdä kaikki ratsastuksen olympialajit. Eikä ainoastaan nähdä, vaan esimerkiksi kenttäratsastuksen maastokokeella jopa päästä ihan tapahtumapaikalle, turvan mitan päähän.
Tuija Rosenqvist vedellä.
(Kaikki postauksen kuvat (c) Tilves photography.
Lisää kuvia löydät tilves.kuvat.fi -sivustolta.)
Lauantaipäivä starttasi meidän osaltamme kenttäkisojen maastokokeella. Päätimme jo alunperin mennä ns. pikkuvedelle, sillä siellä pääsimme tunnelmoimaan ihan vesiesteiden viereen ilman yleisöruuhkaa. Pikkuvesi oli aika alkuradasta, joten oli isommat mahdollisuudet että ratsukot pääsevät ylipäätään sinne asti – tämä kävikin sitten toteen, ennen isoa vettä jäi matkalle osa ja osan matka tyssäsi isolle vedelle.
Eirin Losvik vedellä.
Pikkuvesi oli yllättävän vaativa! Lähinnä ylöshyppy vedestä oli todella massiivinen Mannerheimin kenttäratsastuskilpailussa eli senioreiden SM-luokassa. Veden ensimmäiselle esteelle piti päästä hyvässä rytmissä ja riittävällä tempolla, jotta sai hyvän ylöshypyn vedestä. Tämä osoittautui monelle vaikeaksi – jos ensimmäinen este jäi ”vajaaksi”.
Jännittävän maastokokeen jälkeen oli aika siirtyä lounaalle. Tänä vuonna Finnderbyyn sai ostaa itselleen ”ringside-tablen” kuohuvine juomineen ja katselin että muutama oli sellaisen ottanutkin. Oma väkemme lounasti kutsuvieraslippujen turvin, mutta sen verran oli myöhempänä ajankohtana jo väljyyttä, että pääsimme ihastelemaan ratsastusta derbykentän reunalta. Kenttäratsastuksen palkintojenjaon tunnelma oli hieno! Kaikki katsomot kannustivat voittajaa ja sijoittuneita todella kuuluvasti – melkein tippa tuli linssiin itselläkin.
Johanna Soiluva, SM-kultamitalisti senioreissa.
Esteratsastuksesta katsoimme yhden luokan, joka hypättiin 140 cm korkeudella. Luokassa oli pitkä vesi, joka aiheutti aika monelle ratsukolle ongelmia. Osa ratsasti haudalle ”hullua vauhtia”, osan vauhti kuoli jo matkalla (ehkä ratsastajan jännityksen vuoksi), mutta osa suoritti esteen yhtenä monista – ilman minkäänlaista yli- tai alisuorittamista. Nyt on pitkää vettä nähty aika monessa kilpailussa, joten todennäköisesti ensi vuonna tämä estetyyppi on jo useammalla paremmalla tolalla. Harjoitus tekee mestarin!
Tällä estekorkeudella oksereissakin alkaa olla pituutta – tässä yksi tyylinäyte. Kyllä siinä saa jo hevonen venyttää!
Päivän päätteeksi nautiskelimme vielä hetken ajan kouluratsastuksesta. Hienoja hevosia (ja ratsukoita) osallistui nuorten ratsastajien 1. SM-osakilpailuun!
Rosanna Melametsä – Hyops.
Ella Paloheimo – Wolle Wolkenstein.
Aivan mahtavan kiva päivä oli tänäkin vuonna Finnderbyssä! Kiitos Back on Track kutsumisesta vieraaksenne ❤
Aikuisratsastaja 
Viime vuonna olin katsomassa Salossa kilpailuja, ja pitkä vesi aiheutti aivan älyttömän monta hylsyä vaikka oltiin kansallisella tasolla jossain 130cm että kaikki kisaajat olivat enemmän tai vähemmän ammattilaisia. Pitäisi olla enemmän treenipaikkoja, joissa voisi hypätä pitkän veden ihan kisojen ulkopuolellakin.
Kai siinä loppujen lopuksi on kyse siitä että ratsastaja jännittää sitä estettä ja jännitys tarttuu hevoseen. Jännitys ei tietty kaikkoa ilman harjoittelua. Liitollahan on kai joku vuokrattava vesieste, mutta sekin on sellainen mikä täytyy kaivaa kenttään. Tosin harva kisajärjestäjä viitsii alkaa kaivella kenttäänsä yhtä kisaa varten.